keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Arkistojen kätköistä osa 1:

Haaste: Kerro 5 yksityiskohtaa itsestäsi (tuntomerkkejä) ja jaa ne muiden kanssa.

YKSI.

Tummanruskeat silmät. Minulta on monesti kysytty, onko minulla piilarit. Mielestäni hauska kontrasti hyvin vaalean ihoni kanssa.
KAKSI. 
Huono suuntavaisto. Jos näette pitkän, mustatukkaisen naisen minihameessa pyörimässä hämmentyneenä jossain ja ihmettelemässä sijaintiaan ja hermoilemassa, se olen luultavasti minä.
KOLME. 
Kun kadut vähänkin sulavat, saatatte nähdä ympäri Tamperetta pyöräilemässä naisen korkokengissä helmat korvissa heiluen kamalaa vauhtia kirkkaankeltaisella Tunturi Chatilla. Saattaa myös puhua samaan aikaan puhelimeen ja tehdä hyvin äkkinäisiä väistöliikkeitä. Ydinkeskusta-alueella liikkuessaan saattaa kiroilla railakkaasti itsekseen, sillä hän ei ymmärrä miksi ihmiset loikkivat eteen eivätkä osaa väistää. Täällä kun ei niitä pyöräkaistoja ole.
NELJÄ.
Kompurointi ja toilailu, olen aika onnettomuusaltis tapaus ja yleensä aina mustelmilla ja ruhjeilla. Olen oikeasti vähän reppana. 
VIISI.
Tavarat aina hukassa. Monta kertaa päivässä joudun etsimään esimerkiksi bussikorttia, avaimia, kännykkää tai lompakkoa. Tämä operaatio edeltää jokaista asunnosta poistumista ja toistuu niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Tohelo mikä tohelo.



Tämän tuntomerkki-asian seurauksena aion nyt viihdyttää teitä satunnaisella määrällä kuvia tyylini evoluutiosta, varautukaa siis hillittömään kuvaspämmiin, kaivelin hieman arkistojani, kuvia vuosien varrelta:

2009 

 Myös 2009

Olen moneen otteeseen viihtynyt punapäänä. 


 Tämä oli eräs laivareissu 2009...




 Kuvissa myös pikkusiskoni, käytiin Tukholmassa.


Myös blondina olen seikkaillut muutamaan eri otteeseen. 


Tämä taitaa olla Provinssirock 2005


Tämä taas taitaa olla vanhin kuva näistä, en voi olla tässä enempää kuin 16 v.


 Olen ollut myös kalju siinä 17. vuotiaana.

Tämä taitaa olla kesältä 2007 

 Vanhan kodin piha, veikkaisin että vuosi on 2008.

2009, olimme vasta muuttaneet tähän asuntoon.

 Kevät 2009 ja kissa, joka oli silloin pari kk. meillä hoidossa.

 Tätä tukkaa ikävöin toisinaan, Tapaninpäivä 2008. (Vai 2007?)

Apua noita kulmakarvoja. Tämä taitaa olla kesältä 2008.

Nämä vanhat kuvat on niin hillittömiä ja niitä on roppakaupalla lisää, joten tulette varmasti näkemään näitä lisää :D

2 kommenttia:

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.