Itsetunto määritellään suurinpiirtein näin:
"Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta." (Wikipedia -sitaatti)
Kun ihmisiä pyydetään määrittelemään kaunis ihminen, on todella usein vastauksena, että itsevarma ihminen on kaunis. Tottahan se tavallaan on. Itsevarma ihminen kantaa itsensä kauniisti näennäisistä puutteistaan huolimatta ja on varma siitä mitä tekee.
Minua luullaan poikkeuksetta itsevarmaksi ihmiseksi, sellaiseksi, jolla on hyvä itsetunto. Ehkä saatan vaikuttaakin siltä, mutta ollakseni rehellinen, on iso osa siitä haurasta kuorta.
Kun itsetunto alkaa lapsena rakentumaan, se vaatii oikeat, rohkaisevat ja tukevat puitteet kasvaakseen hyvin. Kun ne puuttuvat, seuraukset näkyvät vahvasti pahimmillaan koko aikuisiän.
Kerron nyt pienen tarinan:
Oli tyttö, joka oli hieman erilainen kuin muut lapset. Tämä tyttö ei piitannut samoista asioista kuin muut, vaan rakasti lukemista ja musiikkia. Se musiikki oli aikaan nähden "vääränlaista" niinkuin tyttökin, joka ei koskaan oikein sopeutunut ja löytänyt paikkaansa. Tyttö olisi voinut olla huomaamaton seinäruusu, mutta jostain syystä hän joutui ala-asteelta lähtien luokan silmätikuksi, niin oppilaiden kuin opettajien. Hän ei yksinkertaisesti vastannut niitä normeja, joiden sisällä olisi ollut turvassa. Hänestä tuli pahasti koulukiusattu, kiusaaminen kohdistui eritoten hänen ulkonäköönsä. Päätään pidempi kaikkia luokkalaisiaan, rumat vaatteet, erikoiset piirteet, kaikki väärin.
Koko ala-asteen hän oli hylkiö, ja ylä-asteelle mennessä asiat muuttuivat vielä vakavemmiksi. Monet kasvoivat pituudeltaan tytön ohi, mutta hylkiön rooli seurasi. Keksittiin uusia syitä miksi tyttö ei kelvannut. Toiminta muuttui henkikseksi ja fyysiseksi väkivallaksi.
Tyttö yritti puhua ahdingostaan koulukuraattorista rehtoriin saamatta apua. Tytön kotioloissa ei ollut kehumista niihin aikoihin, vaan kotona sai yhtälailla kuulla olevansa aina vääränlainen. Kelvoton. Epäonnistunut.
Yhdeksänneksi luokaksi tyttö vaihtoi ylä-astetta, ja sai olla lähes rauhassa, muttei koskaan sopeutunut kunnolla.
Kasvettuaan isommaksi tyttö teki vääriä valintoja, sairastui syömishäiriöön, oli tuhoisissa ihmissuhteissa ja kuitenkin alkoi kuulla olevansa kaunis, usealta taholta ja usein. Ensimmäistä kertaa elämässään. Rumasta ankanpoikasesta oli tullut joutsen, mutta joutsen ei ymmärtänyt sitä. Eikä pysty edelleenkään sitä kunnolla käsittämään.
Niin, tarinan tyttö olen sanomattakin minä. Painin edelleen valtavien itsetunto-ongelmien kanssa, vaikka tarinan tapahtumista on jo reilusti aikaa. Vaikka ne eivät enää vaivaa minua, on itsetuntoani silloin vaurioitettu niin raskaasti, että se on tänäkin päivänä hyvin pirstaleinen. Kyllä, on päiviä kun koen peilikuvani kauniiksi ja pystyn pitämään itsestäni. Mutta vastapainona ovat ne hetket, kun ei löydä itsestään kuin vikoja ja haluaisi vain kaivautua piiloon kaikilta katseilta, jopa oman mieheni jonka kanssa olen vuosikausia elänyt.
Mutta kuitenkin, tänä päivänä on itsetuntoni ja -kunniotukseni noususuhdanteessa, enemmän kuin koskaan. Siihen on varmasti monia syitä. Olen päättänyt lopullisesti unohtaa menneen. Olen tullut rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenäni. Olen tehnyt oikeita valintoja, olen kuunnellut sydäntäni. Olen opetellut tuntemaan itseni uudelleen, sen henkilön, joka katosi kauan sitten. Vaikka itsetuntoani muserrettiin vuosikausia aivan systemaattisesti, olen saamassa sitä pikkuhiljaa takaisin. Olen saanut rohkeutta. Taistelutahtoa.
Vaikka edelleen on niitä hetkiä, joina tunnen itseni kelvottomaksi, tekisi mieli peittää jokainen heijastava pinta etten näkisi kuvaani ja pienikin vastoinkäyminen, negatiivinen kommentti tai mikä vain muu pikkuseikka saa minut romahtamaan. Mutta tänä päivänä nousen siitä, loppujenlopuksi muistan että kelpaan. Vaikka senkin muistaminen on vielä hankalaa, toivon jonain päivänä vielä olevani oikeasti varma siitä, että kelpaan. Itselleni.
Asioista on mahdollista selvitä, kunhan taistelee. Ja taistelu on pitkääkin pidempi prosessi. Kun opettelee kunnioittamaan itseään yksilönä, juuri minuna ja unohtaa itsensä vertailun muihin, se on hyvä alku.
Kyllä, hyvä itsetunto on kaunistus. Mutta kaikkein kauneinta on kunnioitus itseään ja muita kohtaan.
kuvat lainattu täältä
Mielestäni erittäin hyvä ja tärkeä aihe josta puhuit. Itselläni on samantyylinen menneisyys takanani. Mun mielestä on väärin että koulun henkilökunta ei puutu kiusaamiseen. Minä päätin jättää menneisyyteni taakseni noin yhdeksän kuukautta sitten, ja muutin 500km päähän kaikesta ikävästä. Tietenkin kaikki tapahtunut vaivaa edelleen, mutta uskon että se pikkuhiljaa väistyy. Voimia ja jaksamista sinulle :) Ja mielestäni olet kaunis!
VastaaPoistaKoen itse aiheen myös tärkeäksi, ja siksi pyrin aika avoimesti asiasta puhumaaan. Vaikka olen jo muutaman vuoden yli kahdenkymmenen ja esimerkiksi peruskoulusta on jo aikaa, asiat vaivaavat silti toisinaan.
VastaaPoistaToivottavasti pystyt pian selättämään kamalat muistot ! <3 Ja kiitos kommentistasi, on aina mukava tietää ettei ole ongelmiensa kanssa yksin!
Voimia myös sinne!