lauantai 29. tammikuuta 2011

Löytöjä osa 2.

Voisin varmaan muuttaa Tampereen Sokoksen kotiosoitteekseni, tuntuu että pyörin siellä niin usein. Enkä koskaan lähde tyhjin käsin, mikä on kyllä minun turmioni. Tänään roudasin sieltä kotiin tällaisen kasan, ja maksoin siitä reilusti alta parikymppiä:


Uuden hiuslakan tarpeeseen ostin got2b Sparkling -kiiltolakan. Vaikuttaa pätevältä, tuo mukavaa kiiltoa hiuksiin ja sopivaa pitoa tekemättä silti hiuksista rautalankaa. Tällä hiuspörrölle on aika hankala löytää sopiva lakka, sen pitäisi olla oikeasti sellainen, jossa on hyvä pito, mutta se ei saa läsäyttää eikä kovettaa, mikä tapahtuu hyvin helposti taistelussa hiusteni tahtoa vastaan. Niinkuin aikaisemminkin olen jupissut, hiuslaatuni on aika mahdoton käsitellä, Ja tuotetta pitää riittää pieni määrä. Lähimmäksi vaatimuksiani on päässyt myöskin got2b:n ärtsyn keltaisessa pullossa oleva Glued -lakka mutta sen tuoksu hieman tökkii.
Viimeksi ostin got2b:n 2 Sexy -lakan ja se oli melkoinen pettymys loppupeleissä, äklö vadelmatuoksu ja onneton pito. Lupasi myös massiivista tuuheutusta mutta huomasin vain hyvin pienen nostatuksen hiuksissa sitä käyttäessä ja senkin vain, kun tarkoituksella suihkin sitä hiusten tyveen. Eli ihan ok tyvikohottaja, mutta kiinnittämään siitä ei oikein omissa hiuksissani ainakaan ollut.

Tämä Sparkling -tuoksuu muuten todella miellyttävälle, ei liian voimakas karkkituoksu niinkuin sarjan tuotteissa tuppaa olemaan.

Sitten, Lumene Natural Code -tuotteita oli vaan niin hyvässä alennuksessa etten voinut vastustaa kiusausta; Smile Booster -huulipunat maksoivat 4,90€ ja osasin hillitä itseni ja ostin vain yhden. Tämä on ensimmäinen huulipunani Natural Codelta ja oi, ihastuin tähän laatuun ja pigmenttiin ja kaikkeen. Ei näitä turhaan ole kehuttu maasta taivaaseen. Ostin punan sävyssä 15 Vintage Red ja tämä on aivan täydellinen punainen huulipuna. Taidan kuitenkin käydä hakemassa ainakin sävyt 13 Rasberry Pink, 2 Mauve Rose ja 3 Nude Beige.

Natural Code -hyllystä löytyi myös niin söpö kynsilakka, ettei mitään rajaa! Nail Styler- lakka sävyssä 35 Pink punk. Aivan syötävän värinen kylmä kirkas pinkki. Unohdin ostaa kynsilakanpoistoaineen, joten en voi testata sitä ennenkuin saan raahattua itseni vielä kauppaan. Mutta ainakin yleisesti ottaen NC:n lakat ovat olleet hyviä. Kokoelmaan oli tullut vaikka mitä muitakin ihanuuksia. Ainiin ja se hinta? 2,10€ !

Hain sitten vielä toisenkin Chubby Eyelinerin, tällä kertaa sävyssä 3 Navy. Mukava tummansininen, toivottavasti tämä ei ole samanlainen takertuja kuin kaverinsa. Ja ikuinen, ehdoton naamiosuosikkini epäpuhtaalle iholle; Montagne Jeunessin White Chocolate Mask. Kerran kuussa ihoni alkaa näppylöimään hormonien vaikutuksesta ja tämä onnistuu aina pelastamaan minut pahimmalta syväpuhdistamalla, rauhoittamalla ja kirkastamalla ihoa. Tämä oikeasti häivyttää ihon punaisuutta näkyvästi ja puhdistaa todella hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.