lauantai 15. tammikuuta 2011

Mymmelin tytär.



Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy vakiotapa, kuinka pidän nykyään aina hiuksiani. Tuollainen sotkuinen mymmelinuttura on vaan niin helppo sutaista ja se näyttää hauskalta. Pohjana on suoristusraudalla tehdyt loivat laineet ja viimeistelty Tigin Love Peace & Planet -vahalla ja Got2Be  2 Sexy -lakalla. Tuollaisen nuttura on parhaimmillaan hiuksissa, jotka eivät ole aivan vastapestyt. Täydellinen seuraavan päivän kampaus.





Ostin toissapäivänä ensimmäisen Lumenen Wild Rose -kiiltopunani. Olen himoinnut niitä jo jonkun tovin ja Sokoksella ne oli alennettuun hintaan 6.90€. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin sävyyn 09 Lumottu puna, mutta olisin voinut valita toisinkin. Tämä on ihan kiva, mutta kuten yläkuvasta näkyy, sitä on todella vaikea saada levittymään tasaisesti ja se lähtee helposti karkaileman uurteisiin vaikka huulet on kosteutettu ja kevyesti pohjustettu. Parhaimman tuloksen saa sormenpäillä kevyesti huuliin taputtelemalla. Uskon, että vaaleamman ja luonnollisemman sävyn kanssa ei ole samaa ongelmaa, joten tahtoisin hirveästi ostaa vielä jonkun vaaleamman sävyn ja etenkin Naturals -sävyperheestä.




Ylhäällä vielä swatchi kämmenselän iholla.


 Hui onpas pöytä sotkuinen. Tuotteet könöttävät hienosti servetin päällä ja 
kastelukannun edessä jossa on servettejä. Kuvassa mukana myös Pirkan vanilija-
yrttitee (nam!) ja Mandy kurkkii kukkamaljakon takaa :D



Samalta Sokos -retkeltä ostin myös Freemanin uuden Facial Creamy Scrub Apricot -aprikoosi -kasvokuorinnan. Ja oi, tämä oli rakkautta ensikosketuksella. Freemanin tuotteet ovat mitä mainioinpia hinta-laatusuhteeltaan, en ole koskaan joutunut pahemmin pettymään ja purkkien 150ml koko takaa, että tuote on myös riittoisa. Ja iso plussa tulee eläinkokeettomuudesta.

Minulla oli aikaisemmin kasvokuorintana saman sarjan vadelmakuorinta, mutta sen äklövadelmainen tuoksu alkoi loppupuolella tökkimään. Tässä aprikoositavarassa tuoksu on miellyttävän mieto mutta ihanan raikas hedelmätuoksu. Koostumukseltaan aprikoosi ja vadelma ovat kuin yö ja päivä, vadelmakuorinta oli geelimäistä ja rakeet olivat omaan makuuni hieman liian isoja. Aprikoosin rakeet ovat taas pienenpieniä ja tuntuvat hellävaraisilta, ja koostumus on paksun  kermaista. Kuorinnan jälkeen iho tuntuu puhtaalta ja sileältä ja näyttää heleältä. Tähän on myös lisätty  C- ja E-vitamiineja tuomaan lisäpotkua. Tätä ostan uudestaan.

Muutenkin, muistutan taas kaikkia kuorinnan tärkeydestä. Ja nimenomaan oikeanlaisen kuorinnan, kaikki tavat eivät sovi kaikille. Mutta ihon säännöllinen kuoriminen ja kosteutus on se, joka naisen tiellä pitää. Ja toki miehenkin.

Oletteko te tutustuneet Freemanin tuotteisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.