tiistai 11. tammikuuta 2011

Kotijuttuja.


Niinkuin olen jo aikaisemmin puhellut, olen hurahtanut turkoosiin väriin. Sisustukseni on melkolailla pinkki ja vaaleanpunainen, ja turkoosi tuo mielettömän kivaa särmää siihen. Tänään sain kauan viipynen H&M -tilaukseni, ja sieltä paljastui mm. nuo ylläolevat sisustustyynyt. Minun mielestäni sisustustyynyt ovat välttämättömiä, mitä enemmän - sen parempi. Haaveilen alkovimme muuttamista hämyiseksi, romanttiseksi kangaskatoksella katetuksi nurkkaukseksi, jossa on paljon kauniita tyynyjä. Hieman itämaishenkiseksi, mutta minun väreilläni. Tilasin jo vuodekatoksenkin, vaaleanpunaisen. Oikeastaan se katos on enää ainoa, mikä puuttuu. Ja uusi hieno oranssi lasinen kattolamppu pitää asentaa, sain ystävättäreltäni mielettömän hienon lampun jonka alunperin piti mennä  hänen äitinsä baariin.

Tänään kävin pikaisesti haahuilemassa Sokoksella kosteusvoidehädässä, sillä Herbinan Sensitive -voide loppui yllättäen. Todella hyvä voide se on, mutta kun se on pumppupullossa joka ei ole läpinäkyvä, loppuminen tulee niissä aina puuntakaa ja nyt ei ollut edes varastossa mitään varalla niin iski hätä.

Jouduin pari päivää käyttämään mieheni kosteusvoidetta, joka oli omalle kuivalle iholleni yhtä tyhjän kanssa plus ihoni alkoi näppylöimään samoin tein kosteuden puutteesta ja karhenmaan suuren alkoholipitoisuuden takia. Päädyin tähän Olayn klassikkoon, Beauty Fluidin, jonka tuoksu tuo mieleen lapsuuden. Ja tämä on kyllä hyvä, syystäkin klassikko. Nyt alkaa ihoni taas näyttämään hyvältä.


 Sitten eilen saapuneet uudet verhoni ! Tahdoin kevyemmät verhot, joiden läpi tulee mahdollisimman paljon valoa. Nämä ovat purrr-fect. Rusetit ovat H&M:n talvimallistosta.



Sitten laitoin kauneimmat hajuvesipulloni uudella tavalla esille, kristallivadille jonka olen saanut kastelahjaksi, vati on todella kaunis, siinä on vaaleanpunaisia kukkasia upotettuna ja olen pitkään halunnut sen esille. Oikeassa nurkassa on myös ihkaensimmäinen Iitalan Aalto-tuikkukipponi, jonka sain äidiltäni joululahjaksi. Tahdon sille toisen samanlaisen kaveriksi. Kynttiläkipot ja -jalat ovat suurimmilta osin kirpputoreilta, paitsi vasemmassa reunassa näkyvä suloinen polkupyörä -kippo jonka sain ystävättäreltäni, hän olin bongannut sen kirpputorilta ja olin heti tullut hänen mieleensä. Samalta ihmiseltä sain edellämainitsemani lampunkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.