maanantai 13. joulukuuta 2010

Lady

Kyllä osaa ihmisellä olla aika kortilla, ja kaikenlisäksi on vähän laiskottanut, siitä parin päivän hiljaisuus. Vaikka asiaa olisi vaikka kuinka paljon! 

Tänään reippailin hakemaan Elloksen paketin tuolta kolmen kilometrin päästä, oli aika hauska kävellä yksinään kun aurinko alkoi jo laskemaan ja lumi narskui kenkien alla. Mutta olen silti niin laiska, että siirsin tulevat Ellos-toimitukset tuohon tien toisella puolella olevaan Valintataloon, ettei vahingossakaan saisi ylimääräistä liikuntaa :D

Mutta tänään ajattelin jutella hieman itsestäni ja ajatuksistani, ihanteista ja itsetunnosta, tyylistä ja sensellaisesta.

Ajatus lähti siitä, kun perjantaina istuin naapurikapakassa ja katselin ihmisiä.


Itse  tahtoisin hirveästi olla se nainen, jolla ei koskaan ole kengät ja laukku eri sävyä, joka istuu elegantisti, on aina huoliteltu ja tyylikäs. Joka ei koskaan pidä syödessä kyynärpäitä pöydällä, ei erehdy puhumaan ruoka suussa eikä koskaan juo tuoppiolutta. Sellainen ei ole kotonaankaan virttyneessä aamutakissa ja muistaa aina olla kohtelias. Kadehdin avoimesti niitä todellisia ladyja.

Mutta joskus luonto on vaan niin eri mieltä. Minä olen onneton koheli, lähden usein niin kiireellä että vaatteet ja asusteet ovat vähän sinne päin, kohellan ruokapöydässä, sotken ja murustelen, kiroilen ja juon olutta tuopista. Aika kaukana siitä ladysta, jollainen tahtoisin olla.




Kateus ei olekaan aina pahasta, olen huomannut. Joskus se yllyttää pyrkimään tavoitteeseensa kahta kovemmin, jolloin tulee myös tuloksia. Ainakin omalla kohdallani.

Joinain hetkinä, kun oikein jaksan keskittyä olemiseen enkä vain kouhota, sisäinen ladyni pääsee esille. Se saa minut nostamaan ryhtiä, varaamaan aikaa asusteiden valinnalle ja muistuttaa, kun pitää osata käyttäytyä.

Mutta liian särmätön ihminen on tylsä, eikä ihminen pysty kuitenkaan perusluonnettaan muuttamaan. 

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen loppujenlopuksi tähän hajamieliseen, huolimattomaan, äkkipikaiseen ja kärsimättömään itseeni, enkä tahtoisi sitä miksikään muuttaa. 

Silti suosittelen joskus kaikkia olemaan lady. Oikean ladyn syvin olemus on itsevarmuus ja varmuus siitä, mitä on tekemässä. Muu tulee omalla painollaan.

2 kommenttia:

  1. Minäkin tahtoisin olla chic lady, mutta rahat ja elämäntyyli ei anna myöden.. Olen vain semi-lyyli?? :D

    VastaaPoista
  2. Niinpä, elämä ei ole reilua :< Ehkä meistä tulee vielä joskus isona oikeita ladyja !

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.