torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutauko.


Blogini hiljenee joulunpyhiksi ja palaan sorvin ääreen taas välipäivinä ! Vietän aaton ensin äitini, muorini, siskoni, siskon avovaimon sekä oman puolisoni kanssa ja joulupäivän olemme taas puolison vanhempien parissa, joten bloggailulle ei jää aikaa ja tahdon muutenkin olla tekemättä mitään kun pääsen kotiin!



Muistakaa hemmotella itseänne ja läheisiänne, syökää niin paljon kuin vain mahtuu ja rentoutukaa! Unohtakaa edes yhdeksi päiväksi huolenne ja antakaa itsenne hengähtää. Olette sen ansainneet!



Omasta mielestäni parasta joulussa on juuri se, että koko kaupunki rauhoittuu ja saa itse myös levähtää, syödä  laatikoita ja maata sohvalla elokuvia katsellen. Antaa lahjoja, ilahduttaa muita. Ja tästä se taas lähtee kevättä ja valoa kohti, ihanaa !









Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille teille siellä ! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.