maanantai 21. helmikuuta 2011

Zzzzzzzzz...

No johan meni viikonloppu nopeaan ohi, lähinnä nukkuessa. Olen onnistunut keräämään melkoisen mojovat univelat kuluneen viikon aikana ja se kostautuu viikonloppuna aivan tolkuttomana väsymyksenä. Jaksaa tasan röhnöttää sängyllä, käännellä kirjan sivuja ja aina välillä torkahtaa kirjan päälle.

Sekä Lauantaina että Sunnuntaina sain puettua vaatteet päälleni vasta pitkälle iltapäivällä. Intiimi paljastus muuten, nukun AINA alasti. En tajua miten jotkut osaavat nukkua vaatteissa, olivat ne millaiset tahansa. Pyjamat on suurin mysteeri. Nekin  vaatteet kyllä mitkä onnistuin päälleni kiskomaan olivat vain löysä trikoomekko, legginsit ja isot villasukat. Ei kauhean salkonkikelpoista, mutta niin mukavaa.

Ja mitä tekee hän nyt? On hereillä klo 00.29 vaikka aamulla tarvitsee herätä ihan viimeistään ennen kahdeksaa. Näin se kostautuu, kun kahtena päivänä nukkuu makeiden ja pitkien yöunien päälle muutamat päivätorkut.

Oikeastaan minulla ei ole vielä senkummempaa asiaakaan, tulin vain kertomaan viikonloppuhiljaisuuden syyt. Eli hengissä ollaan ja huomenna ollaan taas vuotta vanhempia ! Hui. Tai oikeastaan tänään, kello on ollut jo 33 minuutia tätä päivää!

Jaahas, kai sitä pitäisi koittaa nukkua, palaillaan pian ! Olette ihania.


3 kommenttia:

  1. Intiimi paljastus: en minäkään ymmärrä miten vaatteet päällä voi nukkua. :) Sukat kyllä menevät, silloin kun on kylmä. Muuten tuntuu että kuristuu niihin paitojen kauluksiin. :')

    Ja onneksi olkoon syntymäpäiväsankarille! :)

    VastaaPoista
  2. En minäkään ymmärrä, miten flanellikaavuissa voi nukkua, mutta käytän itse sellaisia ohuita silkkisiä ja pitsisiä hihattomia. Ihan ilman en tykkää olla :)

    Hyvää syntymäpäivää!

    VastaaPoista
  3. Rairuu:

    Sukat saattaa mullakin olla jalassa, vaikka se ehkä näyttää vähän härskiltä :D Ja kiitos onnitteluista <3

    Anonyymi:

    Minä omistan muutaman sellaisen ohuen, pitsisen yöpaidan mutta ei niitä vaan tule koskaan käytettyä vaikka nättejä ovatkin :> Ja kiitän onnitteluista <3

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.