Rakkaus on sokea. Lisäksi se kuulee huonosti, ja sillä on kihti ja reuma.

Ystävänpäivä on pian taas täällä.

Suhtaudun koko ystävänpäivään hieman ristiriitaisesti, olen suhtautunut koko elämäni. Muistatteko, kun peruskoulussa oli ystävänpäivinä sellainen halauspassi -perinne? Joka ystävänpäivä askarreltiin pahvista sydämet ja laitettiin ne villalangalla riippumaan kaulaan. Sitten lähdettiin keräämään halauksia ja halattujen nimikirjoituksia siihen sydämeen. "Suositut" saivat kerättyä kymmenittäin nimiä, etenkin vastakkaiselta sukupuolelta. Me hylkiöt ja nörtit jouduimme tyytymään muutamaan hassuun nimeen, sillä monet kieltäytyivät halaamasta meitä. Joskus saattoi käydä niinkin, että vastakkainen osapuoli suostui kyllä kirjoittamaan nimen mutta kieltäytyi ehdottomasti halaamasta. Se oli nöyryyttävä. Ylä-asteella, kun koulun kastijärjestelmä oli voimakkaimmillaan, oli kouluun lähteminen vastenmielistä kun tiesi halauspäivän olevan edessä.

Meillä ainakin palkittiin luokan eniten nimiä saanut, ja voitte arvata etten koskaan ollut palkittavana. En lähelläkään. Minusta tuo on hieman kyseenalainen systeemi kaikin puolin, sillä tuollainen toiminta tuo peruskouluikäisten muutenkin rankassa arvotusasteikossa esille selkeästi eriarvoisuuden ikätovereiden silmissä. Ne, ketkä ovat pidettyjä, saavat palkintoja. Ne, keitä syrjitään ilman mitään oikeaa syytä, pysyvätkin syrjittyinä. Ja se, mitä stressiä sellainen päivä voi koululaiselle tuottaa, kun joutuu kasvotusten kohtaamaan oman alempiarvoisuutensa ikätovereidensa silmissä. Jokaisen oli aina pakko osallistua, ja tapahtuman oli tarkoitus lisätä yhteishenkeä ja parantaa ilmapiiriä, mutta omalla kohdallani ainakin se aiheutti monet itkut, kun halaamaan suostuivat vain opettajat ja ne pari ainoaa kaveria.

Vaikkei minun ole tarvinnut kärsiä lasten ja murrosikäisten julmuudesta toisiaan kohtaan liki kymmeneen vuoteen, tuo ystävänpäivä aina mieleeni tämän. Vaikka tänä päivänä onkin paljon helpompaa saada halauksia, ihan pyytämättäkin. Joka ystävänpäivä, jonka pitäisi olla rakkauden päivä, moni lapsi ja nuori palaa koulusta kotiin itku kurkussa ja täynnä katkeruutta.

Ystävänpäivä on muutenkin konseptina hieman nurinkurinen. Yksi ainoa päivä vuodessa, kun ollaan erityisen huomaavaisia rakkaitaan kohtaan. Entäs ne muut 364 päivää? Omalta kohdaltani voin sanoa, että tuntuu hieman teennäiseltä saada lahjoja ja "Välitän sinusta." -kortteja juuri tiettynä päivänä, kun kaikki muutkin antavat niitä toisilleen, ihan vaan tavan vuoksi. Etenkin, jos sellaisia saa ihmiseltä, jota muuten näkee harvoin eikä muuten pahemmin ole läheinen.

Ystävänpäivänäkin tietenkin voi ja saa ilahduttaa rakkaitaan, mutta vain jos sitä tekee muinakin päivinä eikä vain tiettynä päivänä, jolloin sellainen on tapana. Ystävänpäivä on niitä päiviä, jotka ovat loppupeleissä  vain markkinatalouden salajuoni saada ihmisten kukkaronnyörit auki. Rakkauden suojelupyhimykset on unohdettu jo aikaa sitten ja haudattu halpojen sydänsuklaiden ja falskejen nallejen alle.

Rakkaushan on ihana asia, oli se sitten rakkautta kumppaniinsa, ystäviinsä tai perheeseensä. On kuitenkin loppujenlopuksi ihan mukavaa, että sille on oma päivä kalenterissa. Mutta malttia ihmiset kuitenkin, turha sydänkorttien lähettäminen ja kornin krääsän antaminen ihmisille, joista ei oikeasti pahemmin välitä, on turhaa. Muistakaa niitä, jotka ovat sen ansainneet, mutta tehkää sitä useammin kuin vain ystävänpäivänä.

Ystävänpäivä on hyvä päivä keksiä tärkeälle ihmiselle jotain erityisen spesiaalia. Jotain, minkä tiedät ilahduttavan häntä. Kun ihminen on tärkeä, tiedät varmasti mikä ilahduttaa juuri häntä, siksi en aio listata lahjaehdotuksia, kuten muissa blogeissa on tehty. (Vaikka hyviä ehdotuksia olen bongaillutkin!)

Ja edelleen, tämä on vain minun näkemykseni asiasta, ei absoluuttinen totuus, joten jos oma suhtautumisesi on erilainen, niin sitten se on ja se on ok!

kuvat wheartit