sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Home sweet home.

Löysin viikko takaperin Ikeasta kaikkea hauskaa pikkutavaraa kotiin ja tänne on kertynyt tässä alkuvuoden mittaan muualtakin kaikkea kivaa:


Tuo vasemman reunan oudon näköinen pussi on
laventeli -tuoksupussi Ikeasta 
Aivan ihanan tuoksuinen. Hajuvedet muuttivat
kirjahyllyn ylähyllylle sinisen lipaston päältä, 
sillä kissat huomasivat että niillä voisi
hyvin kiristää äitiä heräämään keskellä yötä.
Monesti sain täpärästi pelastettua ne pienten
tassujen läimäyksiltä.


Suosikkihajuveteni ja uusin tulokas
Estee Lauderin Beautiful -tuoksun
miniversio, jonka sain osana tuliaisia isältä.
Aika kiva tuoksu, tuoksuu hunajalta. Hyvin
erilainen kuin mikään muu ennen omistamani
hajuvesi. Aikuismaisempi. :>


Ikeasta löysin ihanan, maalaisromanttisen
kylpyhuonesetin. Olen pitkään haaveillut, että
saisin kaikki kylpyhuoneen purkit ja mukit samaa
sarjaa ja nyt löytyi vihdoin sopiva.


Tässä vielä kokonaisuudessaan, yleensä tällaisissa seteissä
on vain yksi muki, mutta tässä oli kaksi. Ja hintakin
oli alta kymmenen euroa ja nämä tuntuvat
olevan ihan kestäväntuntuista, paksua posliinia.


Puhuin aikaisemmin jos siitä, kuinka olen salakavalasti
ihastunut turkoosiin ja mintunvihreään. No, tässä
sitä taas ollaan, mutta tuo kuosi oli niin syötävän suloinen
etten voinut vastustaa kiusausta. Itseasiassa minulle on
vielä tulossa muoviset tabletitkin tuota samaa kuosia. '



Myös nuo servetit olivat niin suloisia, etten
voinut hillitä itseäni. Servettitelineenä toimii
pieni peltinen kastelukannu.


Siinä vielä ruoka/monitoimipöytä melkein kokonaisuudessaan.



Vihreä koristehiekka ja maljakko on Ikeasta.
Kullattu kello taas on ristiäislahjani.



Toisella puolen senkkiä on myös maljakko Ikeasta,
mutta sen sisällä on puolet ylhäällä mainitun tuoksupussin
sisällöstä. Se levittää mukavan kevyesti tuoksua
huoneilmaan. Vaasin vieressä on toinen raikastin,
suihkutettava ruusutuoksu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.