lauantai 12. helmikuuta 2011

Rakkaus on sokea. Lisäksi se kuulee huonosti, ja sillä on kihti ja reuma.

Ystävänpäivä on pian taas täällä.

Suhtaudun koko ystävänpäivään hieman ristiriitaisesti, olen suhtautunut koko elämäni. Muistatteko, kun peruskoulussa oli ystävänpäivinä sellainen halauspassi -perinne? Joka ystävänpäivä askarreltiin pahvista sydämet ja laitettiin ne villalangalla riippumaan kaulaan. Sitten lähdettiin keräämään halauksia ja halattujen nimikirjoituksia siihen sydämeen. "Suositut" saivat kerättyä kymmenittäin nimiä, etenkin vastakkaiselta sukupuolelta. Me hylkiöt ja nörtit jouduimme tyytymään muutamaan hassuun nimeen, sillä monet kieltäytyivät halaamasta meitä. Joskus saattoi käydä niinkin, että vastakkainen osapuoli suostui kyllä kirjoittamaan nimen mutta kieltäytyi ehdottomasti halaamasta. Se oli nöyryyttävä. Ylä-asteella, kun koulun kastijärjestelmä oli voimakkaimmillaan, oli kouluun lähteminen vastenmielistä kun tiesi halauspäivän olevan edessä.

Meillä ainakin palkittiin luokan eniten nimiä saanut, ja voitte arvata etten koskaan ollut palkittavana. En lähelläkään. Minusta tuo on hieman kyseenalainen systeemi kaikin puolin, sillä tuollainen toiminta tuo peruskouluikäisten muutenkin rankassa arvotusasteikossa esille selkeästi eriarvoisuuden ikätovereiden silmissä. Ne, ketkä ovat pidettyjä, saavat palkintoja. Ne, keitä syrjitään ilman mitään oikeaa syytä, pysyvätkin syrjittyinä. Ja se, mitä stressiä sellainen päivä voi koululaiselle tuottaa, kun joutuu kasvotusten kohtaamaan oman alempiarvoisuutensa ikätovereidensa silmissä. Jokaisen oli aina pakko osallistua, ja tapahtuman oli tarkoitus lisätä yhteishenkeä ja parantaa ilmapiiriä, mutta omalla kohdallani ainakin se aiheutti monet itkut, kun halaamaan suostuivat vain opettajat ja ne pari ainoaa kaveria.



Vaikkei minun ole tarvinnut kärsiä lasten ja murrosikäisten julmuudesta toisiaan kohtaan liki kymmeneen vuoteen, tuo ystävänpäivä aina mieleeni tämän. Vaikka tänä päivänä onkin paljon helpompaa saada halauksia, ihan pyytämättäkin. Joka ystävänpäivä, jonka pitäisi olla rakkauden päivä, moni lapsi ja nuori palaa koulusta kotiin itku kurkussa ja täynnä katkeruutta.

Ystävänpäivä on muutenkin konseptina hieman nurinkurinen. Yksi ainoa päivä vuodessa, kun ollaan erityisen huomaavaisia rakkaitaan kohtaan. Entäs ne muut 364 päivää? Omalta kohdaltani voin sanoa, että tuntuu hieman teennäiseltä saada lahjoja ja "Välitän sinusta." -kortteja juuri tiettynä päivänä, kun kaikki muutkin antavat niitä toisilleen, ihan vaan tavan vuoksi. Etenkin, jos sellaisia saa ihmiseltä, jota muuten näkee harvoin eikä muuten pahemmin ole läheinen.

Ystävänpäivänäkin tietenkin voi ja saa ilahduttaa rakkaitaan, mutta vain jos sitä tekee muinakin päivinä eikä vain tiettynä päivänä, jolloin sellainen on tapana. Ystävänpäivä on niitä päiviä, jotka ovat loppupeleissä  vain markkinatalouden salajuoni saada ihmisten kukkaronnyörit auki. Rakkauden suojelupyhimykset on unohdettu jo aikaa sitten ja haudattu halpojen sydänsuklaiden ja falskejen nallejen alle.




Rakkaushan on ihana asia, oli se sitten rakkautta kumppaniinsa, ystäviinsä tai perheeseensä. On kuitenkin loppujenlopuksi ihan mukavaa, että sille on oma päivä kalenterissa. Mutta malttia ihmiset kuitenkin, turha sydänkorttien lähettäminen ja kornin krääsän antaminen ihmisille, joista ei oikeasti pahemmin välitä, on turhaa. Muistakaa niitä, jotka ovat sen ansainneet, mutta tehkää sitä useammin kuin vain ystävänpäivänä.

Ystävänpäivä on hyvä päivä keksiä tärkeälle ihmiselle jotain erityisen spesiaalia. Jotain, minkä tiedät ilahduttavan häntä. Kun ihminen on tärkeä, tiedät varmasti mikä ilahduttaa juuri häntä, siksi en aio listata lahjaehdotuksia, kuten muissa blogeissa on tehty. (Vaikka hyviä ehdotuksia olen bongaillutkin!)

Ja edelleen, tämä on vain minun näkemykseni asiasta, ei absoluuttinen totuus, joten jos oma suhtautumisesi on erilainen, niin sitten se on ja se on ok!






kuvat wheartit

6 kommenttia:

  1. Halauspassi kuulostaa aivan kammottavalta, onneksi meidän koulussa ei ollut sellaista perinnettä. Tosin ystävänpäivä ei ollut silloin kai vielä niin iso juttu Suomessa (90-luvulla)? Enkä ole koskaan noteerannut ystävänpäivää mitenkään, muuta kuin blogeissa tulee vastaan...

    VastaaPoista
  2. 90 -luvun alussa olen peruskouluni aloittanut, eli kyllä se ainakin täällä päin oli! :>

    VastaaPoista
  3. Meillä oli yläasteella tuollainen halauspassijuttu. Opettajien mielestä niiiiin kiva. Eipä ollut sitten, kun et saanut haleja etkä nimiä...
    Meillä oli myös joskus sellaisia "lähetä ystävänpäiväkortteja kavereille" postilaatikoita luokassa, joihin sitten laiteltiin lappuja kavereille, ja ystävänpäivänä luettiin kaikki ääneen. Ei ollut silloinkaan kiva kun ei saanut yhtään.
    Ei ole helppo paikka koulumaailma syrjitylle ei.

    VastaaPoista
  4. Ava:

    Olet siis kohtalonsisko. Oikeasti se on niin raaka maailma se peruskoulu. Muistan myös jonkun tuollaisen postilaatikkojutun hämärästi.

    Yksi kamalimpia muistoja on myös se, kun seiskaluokalla askarreltiin pahvilautasesta(:D) kukkasen keskusta ja sitten kaikille annettiin paperisia "terälehtiä" kasa ja käskettiin kirjoittamaan niihin positiivisia asioita kustakin luokkatoverista ja annettiin sitten liimattavaksi kunkin omaan kukkaan. Minulla on se vieläkin tallessa, omissa terälehdissäni positiivisin taitaa olla "Hippiäinen". Suurin osa muista oli sarjaa "Ruma" ja erilaisia herjausnimiä joita tuona aikana minusta keksittiin.

    Sen oli tarkoitus nostaa luokkahenkeä ja toimia jonain positiivisena muistutuksena, kun aina voi sitten lukea kuinka kaverit ovat kirjoitelleet kivoja ja positiivisia asioita. Omaani en kehdannut näyttää edes opettajalle, semmoista settiä minulle osoitetuissa terälehdissä oli. :<

    VastaaPoista
  5. Muistan kanssa tuon halipassin, itselle kävi vain ysillä niin että moni halusi tulla halaamaan minua siksi koska he tiesivät etten pitänyt siitä. Muuten ei varmaan olisikaan halattu. :D
    Tosta terälehti jutusta tuli mieleen että meillä oli kanssa niin että oli paperi jossa oli ylhäällä nimi, esim. Matti ja sitten muiden piti kirjottaa ajatuksia tästä. Minun kohdalla oli sitten useamman kerran "friikki", "outo lintu" ja näin.
    Peruskoulu oli kyllä melko kamalaa aikaa, vieläkin näin parikymppisenä huomaa kuinka se on itsetuntoa kolhinut.

    Itse lähetin tänä vuonna ystävänpäiväkortit muutamille ystäville, mutten ihan semmoisia perus "hyvää ystävänpäivää" vaan vintage tyylisiä joissa oli ihan hauskoja lausahduksia ystävyyteen liittyen. :) Ajattelin että olisi mukava laittaa vaihteeksi jotkut kortit kuin vain tekstarilla.

    VastaaPoista
  6. Rairuu:

    Se on totta, että tuon ajan jättämät jäljet tuntuvat edelleen, yli kaksikymppisenä itsetunnossa. Hyi, kuulostaa ahdistavalta myös tuo teillä ollut käytäntö. :< Niin, ja juuri noita sanoja myös minusta käytettiin.

    Erikoisemmat kortit on aina kivoja sekä saada että antaa :>

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.