perjantai 11. helmikuuta 2011

Hello sailor!



Päivä menikin hieman toisella mallilla kun eilen ajattelin, eli uusien paitojen esittely siirtyy huomiselle. Mutta ylläolevissa kuvissa on yksi uusista, aivan iiiiihana sailor-henkinen t-paita H&M:ltä. Omani on tummansininen, mutta niitä oli monessa muussakin värissä tarjolla. Ihastuin tuohon aika palavasti, nuo valkoisella kantatut isot kaulusröyhelöt ja kaikki. Olen aina ollut vähän heikkona merimiesvaikkutteisuuteen pukeutumisessa, ja onneksi se on näyttänyt tulevan joka kevät uudelleen muotiin ja sen myötä kauppoihin ja helposti saataville. Haluaisin tämän paidan kaveriksi punaiset lyhyet shortsit kesäksi.

Vitsit on muuten ihanaa, kun taas aamulla paistoi aurinko niin kirkkaasti. On ihanaa avata silmät ja huomata, että aurinko on kullannut vastapäisen talon ikkunat ja ruskean tiiliseinän. Ja kun ikkunamme vieressä olevissa puissa on ihan onnettomasti lunta, on näkymä sitäkin keväisempi. Tammela ei ole talvisin kaunis alue, mutta keväisin ja kesäisin tämä muuttuu ihanaksi, vihreäksi ja vilkkaaksi alueeksi puistokatuineen , jota reunustaa koko matkalta korkeat lehmukset (joille olen kyllä allerginen) ja tori tuo ihmisiä etenkin viikonloppuisin sankoin joukoin. Oi, ei mene enää kun muutama hassu kuukausi, niin pääsen penkomaan Tammelantorin kirpputoripöytiä. Se on paras kesäharrastus, etenkin kun toisessa kädessä on vielä mansikkalaatikko tai jäätelö! Toinen harrastus minulla on keväisin hiirenkorvien bongailu ja niiden kasvamisen seuraaminen melkoisella hartaudella :>

 Melkein lasken minuuteja siihen, että alkaa olemaan kunnolla kevät. Hiirenkorvia puissa, sulava lumi, pitenevät päivät, se kun auringossa tarkenee pelkällä neuletakilla ja villakangastakin voi vaihtaa trenssiin, voi vaihtaa talvisaappaat nilkkureihin. Ja nilkkureista pikkuhiljaa siirtyä avokkaisiin ja ballerinoihin. Ai että. Lienee kai selvää, mikä on suosikki vuodenaikani ?

Kuinka moni muu odottelee kevättä yhtä innoissaan? Mikä on teidän lempivuodenaikanne ja miksi?



2 kommenttia:

  1. Valitettavasti kevät on inhokkivuodenaikani - valo on kovaa ja kalseaa ja lumi törröttää paikoissa likaisina kasoina. Lumen alta paljastuvat mädäntyneet lehdet ja hiekkainen, karu maa. :D

    Sen sijaan rakastan syksyä ja talveakin nyt, kun on paljon lunta.

    VastaaPoista
  2. Minä taas en voi sietää talvea, syksystä pidän kyllä niin kauan kun puissa on edes vähän lehtiä :> Olen syntynyt niin väärään maahan, en tule lainkaan toimeen Suomen talven kanssa!

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.