torstai 19. toukokuuta 2011

Petos hiuksissamme


Olen todella kranttu hiuslakkojen suhteen ja sitä oikeaa on etsitty jo pitkään. Sen oikean pitäisi olla pitävää muttei hiuksia kovettavaa, miellyttävän tuoksuista, kohtuullisen hintaista (sillä olen suurkuluttaja, kipuraja menee parissa kympissä), riittoisaa, hiuksissa kestävää ja mieluiten kivassa pullossa.

Ostin Anttilasta yllä olevat Got2b -tuotteet tarjouksesta, jossa sai kaksi valitsemaansa sarjan tuotetta kymmenellä eurolla ja hirveän vaiheilun jälkeen päädyin lakkaan ja puuteriin. Hiuslakkaa olin alunperin hakemassakin. Ja tämä uusi Rockin' it -lakka pääsee tällä hetkellä lähimmäksi sitä, mitä unelmien lakalta toivon. Toisin sanoen, aivan hitsin hyvää lakkaa alta kympin lakaksi. Tämän tuoksu ei kyllä ole kummoinen, jopa aika miehekäs mutta muuten tuote toimii kuin ajatus. Pito on loistava ja hiukset jäävät silti liikkuviksi ja kampaus kestää koko päivän, jopa pienessä tihkusateessa tarpomisenkin. Got2b on muutenkin suosikkini markettimuotoilutuotteista niin laadun kuin pakkausdesinginsä ansiosta (Mutta kuvittelenko vain, vai onko tässä sarjassa pienet Tigi-apinointivibat? Niin pakkausten desing kuin tämä uusi Rockin' it -sarja joka epäilyttävästi tuo mieleeni Tigin Rockaholicin?)

Ja uteliaisuuttani nappasin koriini myös tuon uuden Got2b -hiuspuuterin. Ja nyt seuraa jännitävä fakta. Olen aikaisemmin tykännyt käyttää Osiksen, joka on myös Schwarzkopfin sarja, Dust It -hiuspuuteria ja ensimmäistä kertaa tätä Got2b:n Powder'ful -puuteria hiuksiini haroessani mietiskelin, että kuinkas tämä tuntuu, käyttäytyy ja haisee samalta kuin Dust It. (Kumpikin haisee märältä lampaalta!) Tässä kummankin incit:

Powder'ful:
Aqua, Silica Silylate, Sodium Benzoate, Citric Acid, Octylacryamide/Acrylates/Butylaminoethyl Methacrylate Copolymer

Dust It:
Water, Silica Silylate, Sodium Benzoate, Octylacrylamide/Acrylates/Butylaminoethyl Methacrylate 
Copolymer, Citric Acid






Nämä ovat käytännössä sama tuote. Erona on vain hinta, joka toisella on kuuden euron pintaan ja toinen maksaa liki kolmekymppiä. Eli taas meitä viattomia kosmetiikkafaneja koitetaan pissata silmään. Osis on vain "laadukkaampi" kampaamobrändi saman yhtiön alla. Että te, jotka havittelette Dust It:iä itsellenne, tässä on sama tuote eri purkissa. Ainoastaan Citric Acidin (Sitruunahapon) kanssa on pieni ero, toisessa sitä on enemmän sillä Powder'fulin incissä se on kolmantena. Käsittääkseni sen arvo on ainoastaan tuotteen säilyvyyden kannalla joten kyseessä lienee aivan tarkoituksellinen veto Scwarzkopfilta että saadaan variaatiota inciin. Että näin!


Mutta siis todella hyvä hiuspuuteri tämä on, ei siitä pääse mihinkään, tuli se sitten kuuden euron tai kolmen kympin purtilosta!







14 kommenttia:

  1. Got2b -hiuspuuteri lähtee seuraavan kerran ostoskoriin! Kiitos vinkistä tuhannesti! :)

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä, ajattelinkin että kun tuo Dust It on niin monen suosikki (Myös oma ENTINEN suosikkini! :D) että tämä voisi ilahduttaa monia! :)

    VastaaPoista
  3. Heh, mä niin arvasin silloin kun noi uutuudet tulivat kauppaan, että sisältö on taatusti hyvin samaa kuin Osiksen Dust It:issä. Oma Dust It on onneksi alesta kympillä (esim. Hairstorella normaalisti 18€) mutta taatusti seuraavaksi ostan tuota Got2be:tä.

    Bongasin lisäksi eräästä blogista käyttökokemuksia tuosta lakasta ja blogin pitäjän mukaan niin tuoksu kuin lopputuloskin vastasivat hyvin pitkälti Osiksen Freeze lakkaa, ei sinulla sattuisi olemaan vielä sen osalta vertailumateriaalia? :D

    VastaaPoista
  4. eveleen:

    Nyt kun sanoit, niin siltähän se vaikuttaa. Aloin juuri muistelemaan, millaista Freeze oli kun siitä on aikaa kun olen sitä käyttänyt ja tykkäsin siitä nimenomaan samoista syistä kuin tästä. Mutta tästä otetaan selvää ja tutkitaan asia perinpohjaisesti!

    Luulevat olevansa ovelia Schwarzkopfilla, mutta mikään ei jää tarkkasilmäiseltä kosmetiikkasalapoliisi -Krisseltä huomaamatta O_O

    VastaaPoista
  5. Mää kattelin just INCI:ä ja loppupään UV-suojaa ja Got2ben hajusteita lukuunottamatta näyttää myös aika samalta kamalta. Samaten Flatlinerillä ja Got2ben lämpösuojalla on yllättävän samanlainen INCI hajusteita lukuunottamatta :D

    Kyllä noita pullonkylkiä kannattaa tiirailla - vaikka musta kyllä tuntuu, että ihmiset joskus kattoo vähän kieroon. Etenkin se keski-ikäinen nainen, joka oli samaan aikaan hiustuotehyllyllä kun ääneen nauroin miehelle sitä kuinka Wellan markettikaman muotovaahdot on 100% samaa kamaa niin 2nd Volumessa kuin normaalissakin muotovaahdossa ja alkoi sen jälkeen kattelemaan omia purkkejaan tarkemmin :D

    VastaaPoista
  6. Tutkin muuten juuri samaa, eveleen. Näyttäisi olevan ihan samaa kamaa. O_o

    Jep, noita kannattaa kyllä tutkia. Olen oikeasti sitä mieltä, että peruskoulun kemiantunneilla pitäisi ensinnäkin käydä läpi kaikkia yleisimpiä kosmetiikassa käytettyjä aineita ja tuoteselosteiden lukemista ja termistöä, säästyisi monelta rahaa. Kaiken takana on kuitenkin poikkeuksetta yritys, jonka isoin prioriteetti on tehdä kuluttajilla rahaa eikä suinkaan olla kivoja ja reiluja. Ei ole täydellinen tämä maailma ei. :< L'orealilla on myös voiteita, jotka maksavat L'oreal Parisin alla sen kympin, mutta Lancómen brändin alla sen kuusikymppiä ja erona on vain hajusteet.

    VastaaPoista
  7. Kannatan kurssia, siellä voitais samalla opettaa muitakin maalaisjärjellä toimivia juttuja. Näin pikaisesti huomasin vielä että esim. Osiksen Thrill kuituvaha ja Got2ben Chaotic Moulding Gum on myös melkolailla samaa tavaraa ainakin INCI:illisesti.

    Heh, noita halvempia vastaavia tuotteita löytyy kyllä vaikka mistä. Jopa Tarjoustalosta, jossa ohimennen huomasin 98% samanlaisen hameen kun mitä myytiin samaan aikaan H&M:llä :D

    VastaaPoista
  8. Maalaisjärki tuntuu nykyään olevan aika vieras käsite monelle, joka juoksee vain brändien perässä. Kun on sekin puoli, että edullisempi tuote voi olla inciltään paaaaljon parempi kuin sadan euron tuote. Ja kaikki se selviää vilkaisemalla purkin takapuolelle ja tavaamalla muutaman rivin tekstiä!

    Niin ja moniin ruokiinkin pätee tuo sama, vaikka kyljessä lukee Pirkka ja hintaa on 40% vähemmän kuin muissa vastaavissa, löytyy luultavasti sisältä aivan sama tuote!

    Joskus kyllä vähän nolottaa, kun just jossain shampoohyllylläkin tavailen ikuisuuden incejä ja pyörittelen kymmentä purnukkaa edes takaisin :D

    VastaaPoista
  9. Esimerkkinä Jyvshyvän ja euroshopperin keksit ovat samaa tavaraa :D

    VastaaPoista
  10. Ja Pirkan ja Saarioisten einekset, sanoi puolisoni. Itse en eineksiä syö, mutta niissä näyttäisi olevan aika reippaat hintaerot! :O_o

    VastaaPoista
  11. kiitos, säästit rahani :) olin kyllä jo aikaisemmin kuullut parturikampaaja kaveriltani, että got2be ja osis ovat lähestulkoon samaa kamaa, mutta vähäisenä käyttäjänä 4reasonsin hiuspuuteri (joka on myös hyvää ja edukasta) kesti ikuisuuden ja nyt päätin koittaa got2be:tä ja samalta vaikuttaa ainakin kuin yhden kerran osiskokeilu :) eli kiitos kukkaroni puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvät, sekä sinä että kukkarosi. Omakin kukkaroni on tyytyväinen :D

      Poista
  12. Hemmetin tupakoitsija

    VastaaPoista
  13. Samajuttu got2be Chatoic Moulding gum ja Osis+ fibre gum -täysin samat tuoteselosteet. hinnat 5 euroa ja 23 euroa, vittu sanon ma. Mut ihmisethän monesti luulee että kalliimpi toimii paremmin. Mut tää on jo läpinäkyvää kun purkit ovat samanlaiset, vain väri erottaa ne. Molemmat siis Schwartzkopfin

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.