perjantai 20. toukokuuta 2011

Ihana Tampere osa 2.

Ihana Tampere -sarja jatkuu ja tällä kertaa on vuorossa suosikkipuistoni ja ajanviettopaikkani, nimittäin Emil Aaltosen puisto, tuttavallisemmin Aaltosen puisto tai vain Aaltonen.










Tämä on ehdoton suosikkipuistoni monestakin syystä: puisto on lähellä kotiani ja lähellä on niin kauppoja kuin jäätelökioskeja kuin tori, jos alkaa tekemään mieli juotavaa, syötävää tai vaikka mansikoita, on apu lähellä.

Aaltosen puisto on aina rauhallinen, koskaan en ole nähnyt siellä pahempaa örveltämistä. Aurinko paistaa tänne koko päivän mutta suuret puut tuovat mukavaa varjoa jos meinaa läkähtyä. Tämä puisto on myös vilkkaan kadun varressa, ja ainakin minusta on mukava vain katsella ihmisiä ja tori-elämää. Täältä on myös helppo siirtyä illan viiletessä baareihin ydinkeskustaan tai lähikuppiloihin. Halutessaan täällä saa olla todella rauhassa, toisinkuin isommissa keskustapuistoissa ja itse tykkään nimenomaan löhöillä ja lueskella auringonpaisteessa kaikessa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Minut löytää aurinkoisina päivinä siis todennäköisesti täältä, joko yksin nenä kiinni kirjassa tai Timon kanssa pelaamasta Scrabblea.

Puisto on nimetty kenkätehtailija Emil Aaltosen mukaan ja puisto sijaitsee aivan vanhan Aaltosen tehtaan kyljessä, vanha tehdas on kuitenkin muutettu asuin- ja toimistokäyttöön.

Aaltonen on todella kivan näköinen ja aina siisti puisto, ei tarvitse pelätä astuvansa oksennukseen tai lasinsiruihin edes lauantaiyönä. Paikka tuntuukin vetävän puoleensa enemmän rauhallisesta oleilusta nauttivia, aikuisia ihmisiä kuin villisti juhlivia teinejä, jotka onneksi ovat toistaiseksi pystelleetkin Koskipuistossa ja puolestani saavat pysyä vastakin.

Eli jos tahdot mukavan kaupunkipaikan verkkaiselle piknikille, lukemiselle tai auringonotolle, suosittelen lämpimästi Aaltosen puistoa. Puisto sijaitsee Tammelan Puistokadun varrella, tismalleen Tammelantoria vastapäätä ja ohi kulkee bussilinja 2. Puiston vieressä on myös lasten leikkikenttä, joten tänne on varmasti kiva lähteä lastenkin kanssa viettämään kesäpäivää.

Hauska pikku yksityiskohta on se, että joka kesä useaan kertaan käy joku laittamassa suihkulähteeseen astianpesuainetta ja vaahto lainehtii melkein meille asti, vaikka asumme korttelin päässä puistosta!

2 kommenttia:

  1. Oon asunu Tampereella melkein koko elämäni, jopa Tammelassa ja käyny lapsena Tammelan kouluu mutta mulla meni silti vaikka kuin kauan hahmottaa missä tää puisto on :D

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.