tiistai 16. marraskuuta 2010

Meikkipohjien aatelia


Voi hitsipilli on tylsää blogata ilman kameraa, mutta elättelen toiveita että saisin kameran hyppysiini huomenna, parhaassa tapauksessa jo tänä iltana !

On tylsääkin tylsempää turvautua valmiisiin kuviin, plus olen vähän miettinyt jos paljastaisin kuitenkin edes osan kasvoistani täällä, ihan kokonaamaa en uskalla kyllä varmasti aikoihin näyttää.

Mutta, ajattelin vähän ylistää teille erästä tuotetta taas.

Tuo Lily Lolon mineraalimeikkipohja on yksinkertai-
sesti paras koskaan kohdalleni osunut meikkipohja.
Minun ongelmani kaikenmoisissa meikkipohjissa ovat tämän kanssa historiaa. Minun on ollut vaikeaa
löytää tarpeeksi vaaleita sävyjä ja samalla meikki,
joka sopii hyvin kuivalle ja herkälle iholleni, ei ole raskas, pysyy hyvänä pitkään ja peittää kuitenkin niin, että herkästi punainen naamani pysyy tasavärisenä. Meikkipohjani ei myöskään saa tukkia ihohuokosia ja siinä pitää olla suojakerroin.
Luulin vaatimuksiani ensin liian koviksi, mutta olin onneksi väärässä,
kaikki ne täyttävä tuote onkin olemassa!

Sävyepätasaisuudet ovat ainoa peittämistä tarvitsema "ongelma" kasvojeni ihossa, näppylöistä
kärsin hyvin harvoin joten en tarvitse itse täydellistä peittävyyttä, mutta testattu on, että tällä saa myös aikaan täyspeiton, kunhan vaan kerrostaa.

Tässä se ihmetuote on, Lily Lolon mineraalimeikkipohja, sävyssä 01 Porcelain sulautuu A4 -paperiarkkia muistuttavaan ihonväriini täydellisesti ja täyttää
kaikki muutkin vaatimukseni. Hyvästi kompromissit meikkivoiteissa, tervetuloa
aamusta iltaan heleä ja tasavärinen, kaikenlisäksi todella hyvinvoiva iho !

Vuosikausien etsintä on viimein ohitse, olisi jo aikaisemmin pitänyt
uskoa väitteet mineraalipohjien parhaudesta.
Muutaman kuukauden olen tätä käyttänyt lähes päivittäin, ja puolet
jauheesta on vielä jäljellä. Uskomattoman riittoisaa.

Minua miellyttää myös suunnattomasti ajatus mahdollisimman yksinkertaisista ainesosista
koostuvista kosmetiikkatuotteista, tämänkin sisältö kuuluu : Mica, Zinc Oxide, Titanium Dioxide, Iron Oxides, Ultramarine Blue.

Yksinkertaista, mutta hyvin toimivaa ! Mikä on teidän lempimeikkipohjanne? Mitä te vaaditte meikkipohjalta?

4 kommenttia:

  1. Käytän eri pohjia vaihtelevasti (mineraaleja, meikkivoidetta ja meikkipuuteria), sillä kyllästyn helposti.

    Lily Lolosta en löytänyt sopivaa sävyä. Porcelain oli liian vaalea ja punainen ja siitä seuraavat liian tummia ja liian punaisia tai keltaisia. Jos pysyvyys olisi ollut täydellinen, olisin ostanut kaksi ja sekoittanut, mutta ei se pitänyt minun rasvoittumistani kurissa. Pidin kuitenkin siitä pinnasta, ei hohtava mutta ei mattakaan.

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin ollut juuri tuollainen sekakäyttäjä meikkipohjien kanssa, olen kyllästynyt todella nopeaan. Ja kaikenlisäksi niin älyttömän utelias että kaikki uutuudet on ollut pakko päästä testaamaan ja jos se on osoittunut kehnoksi, on hampaat irvessä vaan käytetty loppuun. En raaski ikinä heittää käyttökelpoista tavaraa pois. Ja tuttaville antaminenkin on hankalaa, olen ainoa tällainen kalpeanaama, mun sävyt on kaikille aivan liian vaaleita. :)

    Joo, tuo Lily jättää kyllä aivan ihanan pinnan. Kuten sanoit, ei hohtava mutta ei myöskään liian matta. Tuo Porcelain -sävy on kyllä varmasti neutraalinsävyisellä iholla helposti liian punainen ! Oletko löytänyt jostain muusta mineraalista sopivaa sävyä? Tuli vaan mieleeni, että Meow Cosmeticsilla on uskomattoman laaja sävyvalikoima ( ja ainakin 3 erityyppistä pohjavaihtoehtoa kaiken lisäksi! ) ,jos niistä ei löydä sopivaa niin jo on kumma !

    VastaaPoista
  3. Same with EDM - plenty of pale shades. Too bad the company itself has bad renomé. I guess my favorite is Fair Neutral in intensive, followed closely by Olive Fair in semi-matte.

    VastaaPoista
  4. I just felt in love with EDM ! It's quite hard to find the perfect shade, 'cause my skin is so very pale with red undertones. But i find Fair Neutral Semi-Matte and Fairly Light Original Glo Base from EDM are just perfect shades for me.

    That Lily Lolos Porcelain was a perfectly matching shade, but i want a bit more coverage.
    :)

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.