lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tammela


























Näin kaunis ja mahtava kaupunginosa ansaitsee oman postauksen. Jokainen kuva on otettu muutaman sadan metrin säteeltä kodista. Tammela on tosiaan yksi Tampereen keskustakaupunginosa ja niin älyttömän hyvä paikka asua, ettei toista.

Kun olin lapsi, kävimme usein Tammelantorilla kesäisin vaikka asuimme kauempana ja silloin jo aluetta ihaillessani päätin, että sitten kun olen iso, muutan Tammelaan. Olen asunut täällä nyt pari vuotta enkä kyllä tahtoisi muuttaa pois. Täällä on kaikki tarpeellinen lähellä: ydinkeskusta palveluineen, uimaranta, metsät ja lenkkimaastot, Rautatieasema ja oikeastaan täältä ei edes tarvitsisi useinkaan lähteä ydinkeskustaan sillä jo täällä on iso osa tarvittavista palveluista. Täältä löytyy mm. niin vintageliike, secondhandliike, kirpputoreja, Alko, kaksi tatuointistudiota, antiikkikauppa, kahviloita, puistoja, kasvisravintola ja muita ravintoloita, torialue, etninen kauppa ja hirveät läjät kampaamoja, pitserioita, baareja ja lähikauppoja ja vaikka mitä muuta.  Ja kaikki muu tarvittava on muutaman minutin kävelymatkan päässä.

Jos lukijoissa on joku, joka kaavailee muuttoa Tampereelle niin suosittelen kyllä tutustumaan Tammelaan potentiaalisena asuinpaikkana. Kaiken hyvän lisäksi tämä on vielä todella kaunis kaupunginosa, etenkin kesäisin.

8 kommenttia:

  1. Tammela on ihana, mutta voiton vei Amuri! :D Täälä on vähän väljempää.. ;)

    VastaaPoista
  2. Vitsi, asuin itse Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmassa reilut viisi vuotta sitten ja onhan Amuri myös tosikiva paikka. Tai en tiedä oliko se nyt oikeasti Amuria vai Hämeenpuistoa, se riippui keneltä asiaa kysyi :D

    VastaaPoista
  3. Löysin blogiisi vinkkauksestasi Kaikki mitä rakastin-blogissa. Kuvistasi löysin omat koti-ikkunanikin! :) Tammela on mitä parhain paikka asua!

    VastaaPoista
  4. Kuvissa on myös oma koti-ikkunani! :) Ja niinpä, Tammela on vaan ihana!

    VastaaPoista
  5. Tammela on ihan vieras - mentiin kyllä kerran sinne torintapaiselle ihmettelemään, sillä paikkaa on kehuttu, mutta emme oikein tienneet mitä siellä piti ihailla tai mihin suunnistaa :D

    Pitänee tehdä uusi yritys. Olen vähän miettinyt muuttoa Pispalan seudulle, sillä rakastuin portaisiin ja näköalaan, mutta saa nähdä, mitä asuntoja edes löytyy.

    VastaaPoista
  6. Torintapaiselle ? Se ON tori ja tunnettu tori Tammelantori onkin! :D

    Jos tarviit neuvoa jonkin tietyn paikan löytämiseen, niin kysäise pois! Syntyperäisenä tamperelaisena voin osata auttaa !

    P.S. Tammelassahan on vaikka mitä hienoa ihailtavaa. Upeita vanhoja taloja, vintageliikkeitä, puistoja ja ihania kahviloita ja ravintoloita!

    VastaaPoista
  7. : D

    Tuli mieleen nyt, että milloin Tammelantorin kirppis (josta mainitsit joskus) käynnistyy ja kauanko se on yleensä auki?

    Olisi oikeastaan kiva jos tekisit silloin tällöin postauksia Tampereesta ja lempipaikoistasi ja vaikka niistä vintage-putiikeista ja kahviloista. :)

    VastaaPoista
  8. Toi oli mielettömän hyvä idea nuo Tampere -postaukset ja se laitetaan toteutukseen ehdottomasti, kiitos! Rakastan Tamperetta niin paljon että kirjoittelen siitä ja sen hienouksista enemmän kuin mielelläni!

    Kirpputori voi olla periaatteessa ympäri vuoden auki jos joku hullu sinne haluaa lähteä myymään pakkasilla, Tammi-Helmikuussa myyntipaikat on tietojeni mukaan ilmaiset. Mutta heti kun kelit lämpenee, alkaa siellä olemaan elämää. Kesälauantait on varmimpia löytöpäiviä, silloin myyjiä on eniten. Tori on auki pyhiä lukuun ottamatta aina aamu kuudesta kahteen päivällä! :)

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.