lauantai 16. huhtikuuta 2011

Aurinko paistaa ja kosmetiikkaa sataa.

Minulla on tämmöinen henkilökohtainen lämpömittari:


Siitä tietää, että ulkona tarkenee ilman takkia kun tämä tyyppi löytyy parvekkeelta makaamasta aurinkoläntissä. Ja taas se oli oikeassa, jaloittelin Tullintorille (meiltä about 1km) ja takaisin mekossa ja neuletakissa. Takaisintullessa tuli vielä niin kuuma, että jouduin riisumaan neuletakin ja loppumatkan käpöttelin 3/4 hihaisella mekolla. Ja tarkenin. Jotkut hullut siellä jo painelevat ihan paitahihasillaan, näin yhdenkin mimmin pelkässä hihattomassa mekossa ja ilman sukkahousuja. Itse en vielä niin rohkea ole, mutta ai että kun on kuitenkin lämmin. Sanoin tuossa juuri Timolle, että jos Suomen ilmasto olisi aina tälläinen, en koskaan valittaisi. Juuri tuollainen neuletakkikeli on minulle optimi. Tietenkin siihen ilmastoon kuuluisi myös aina vihreä luonto, odotan kuin kuuta nousevaa sitä, että alkaa vihertämään!

Sitten toiseen mukavaan aiheeseen, eli kauneudenhoitoon:



Tullintorilta tein aivan mielettömän löydön! Tuollaisen mini-volumizerin, pienen kreppiraudan, jolla saa helposti kohotettua hiuksia kun kreppailee tyveä. Olen metsästänyt tuollaista iät ja ajat ja tyytynyt lainailemaan siskon vastaavaa mutta nyt potkaisi minua onni! En ole raaskinut maksaa yli kahta kymppiä noin pienestä esineestä ja ne, mitä olen löytänyt aikaisemmin ovat olleet ihme rimpuloita. Tullintorilla on kampaamo ja kampaamon edessä oli korihyllykkö, jossa näitä oli tarjouksella 10,90€. Ystävällinen myyjätär vielä kaivoi minulle viimeisen violetin kappaleen, mustia sinne jäi vielä vaikka millä mitalla. Myyjätär myös kehui tätä ja kertoi, että vaikka näissä on vuoden takuu ei yhtäkään ole palautettu liikkeeseen. Eli hinta-laatusuhde on kohdallaan. Nyt siis jos joku muukin on kaipaillut tälläistä niin kipinkapin Tullintorille!

Kuvassa on myös Seppälästä ostamani vartaloemulsio, jonka ostin aivan puhtaasti siksi että se tuoksuu kirsikkaesanssille eli ihanalle. Minulla on jonkinlainen perverssio kirsikkaesanssiin. Eikä voidekaan yhden kokeilukerran jälkeen tunnu hassummalta, imeytyy nopeaan ja tuntuu ihan kivasti kosteuttavan. Mutta se tuoksu, voi että! Voide on muuten hassun väristä, vaalean liilaa ja näyttä mielestäni hieman hopeashampoolta.



Ostin myös kokeeksi jo aiemmin moneen kertaan kehumani Herbinan MarjaSpa -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Näissä on ihonhoitotuotteista tuttu mansikantuoksu ja hieman hymyilyttää, että puhdistan ja kosteutan kasvoni ja pesen ja hoidan hiukseni samantuoksuisilla tuotteilla. Mutta parin kokeilukerran jälkeen nämä tuntuvat oikein passeleilta perustuotteilta. Hoitoaine saisi olla makuuni hieman tuhdimpaa mutta onneksi omistan arsenaalin jätettäviä hoitoaineita joten sekään ei ole ongelma. Kovin kuivalle kuontalolle en ehkä näitä suosittelisi, mutta muuten on oikein kiva kaksikko!


Tämä tapaus se taas on aivan mielettömän hyvä! Hankin tämän seuraajaksi Freemanin Chocolate & Strawberry -mutanaamiolle ja tämä Facial Clay Mask Avocado & Oatmeal on vielä parempi kuin edeltäjänsä. Tämä on myös savipohjainen ja sisältää nimensä mukaan avocadoa ja kauraa. Tämä ei jätä ihoa lainkaan kiristävän tuntuiseksi, kuten savinaamiot usein tekevät vaan ainoastaan raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi. Naamio tuoksuu myös ihanan miedolle, ei lainkaan niin äklöltä kuten edeltäjänsä jonka suklaaesanssinen tuoksu alkoi loppuvaiheessa tökkimään. Iiiiihana tuote. Freeman on muutenkin mainio merkki, hinnat ei päätä huimaa (viiden euron kieppeillä 150ml puteli) ja laadusta maksaisi enemmänkin. Iso plussa myös eläinkokeettomuudesta.

Tässä vielä pieni loppukevennys ennenkuin lähden tästä ulos juomaan oluen aurinkoon:


... Joku taitaa tykätä MarjaSpasta? :D No hemmetti, jos löytyy hyvä ja toimiva sekä kaikenpäälle edullinen sarja, miksi sitä mihinkään vaihtaisi. Etenkin puhdistusemulsiota ja kasvovettä menee ties kuinka mones puteli ja kosteusvoiteita ja naamiotakin taitaa olla kolmannet kappaleet menossa.

Nyt lähden ulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.