lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kevättä kengissä ja iholla.


Löysin tuollaiset ihan sairaan kivat wedget kirpputorilta viikolla, maksoivat kokonaiset 3€. Aivan käyttämättömät ja todella tukevat jalassa, että odotan sitä päivää kun voin lähteä nämä jalassa ulos! Olen metsästänyt kivoja wedgejä yli vuoden ja kaikki, mihin olen ennen tätä törmännyt on olleet joko rimpulan tuntuisia tai kukkarolle sopimattomia. Ja nyt sitten tein näin kivan löydön. Tykkään näistä aivan hullun paljon, tummanruskea väri on ihana ja nuo remmit ja isot soljet tekevät näistä jotenkin söpön tyttömäiset. Korko ja pohja on vielä senverran matalat, että näillä jaksaa varmasti tanssia vaikka yön läpeensä! Pahoittelen kuvien kamalaa laatua, en saanut otettua tähän hätään parempia ja oli kauhea kiire tulla kertomaan niistä teille...

Sain tänään myös yllätyslahjan:


Escadan Signature on ihanan raikas ja rakastan tuon pahviboksin glitteriä! Sain tämän eräältä ihmiseltä, jonka ei ole tullut tätä itse käytettyä. Niinkuin kuvasta näkyy on tätä käytetty vain pari hassua milliä.

Signaturen ensituoksussa on mustaherukkaa, bergamottia, vihreitä lehtiä sekä kurkkua, sydämessä tuoksuu magnolia, jasmiini, appelsiininkukka, kielo ja ruusut ja pohjalta löytyy ambraa, myskiä, nektariinia, patsulia ja vaniljaa. Ensinuuhkaisulta tämä on hyvin raikas ja aika perinteinen vesituoksu mutta kun tämä on hetken ollut iholla, tuoksu pehmenee ja muuttuu makeammaksi. Tämä on todella miellyttävä tuoksu ja ihanan keväinen. Olen siinä käsityksessä, että tämä on todella monen suosikkituoksuja enkä kyllä ihmettele. Tämä on helppo tuoksu käyttää. Jotenkin tämä tuo mieleeni Anna Suin Dreamsin.

Minä olen aina pitänyt Escadan tuoksuista mutta harvalle merkin kesätuoksulle olen lämmennyt. Äklön makeat  kesätuoksut ovat aiheuttaneet minulle usein pahoinvointia ja migreeniä. Vuoden 2006 kesätuoksu Pacific Paradise on ehkä suosikkini niistä, sitä jaksoin käyttää pullollisen vuosia sitten kun sain sen isältäni tuliaiseksi. Ymmärrän toki kesätuoksujen suosion, ovathan ne kivoja karkkituoksuja ja aika ennalta arvattavia mutta itse en niille ole sen kummemmin lämmennyt vaikka aina uuden ilmestyessä käyn nuuhkuttelemassa sitä Stockmannilla. Jotkut kuitenkin juoksevat ostamaan tuoksun heti sen tultua kauppoihin ja kesää ei tule ilman.
Sitten he kieriskelevät tuoksussa ja aiheuttavat hellepäivänä yhdelle viattomalle Krisselle migreenin. Siitä viimeistään tietää, että kesä on tullut kun joka kolmas 13-25 -vuotias tuoksuu Escadan uutuudelle.



Mutta Escadan "pysyvät" tuoksut, kuten juuri tämä Signature ja Magnetism ovat hurmaavia!
Magnetismin miestenversio on ehkä kaikkien aikojen suosikki miestentuoksuni, jos jostain tuoksusta voi sanoa  että se on seksikäs niin Magnetismista. Se kilpailee ykkössijalla Moschinon  Friends -tuoksun kanssa, joka on aivan mieletön ja erikoinen tuoksu, olen kuullut monen kukkaisia naisten tuoksuja kammoavan naisen käyttävän sitä.

Nyt kysynkin arvon ladyt, onko teillä ehdotonta lempparia miesten tuoksuissa?
Ja mikä on teidän suhtautumisenne Escadan kausituoksuihin?

4 kommenttia:

  1. Mä haisen teinipissikselle, koska mun nenäni ei voi sietää "hajuveden tuoksuisia" hajuvesiä, vaan pitää olla kevyttä, makeaa ja raikasta. Lähes kaikki muut paitsi teinihajuvedet ovat mulle liian tunkkaisia, esimerkiksi juuri Escadan kaikki muut paitsi kesätuoksut ovat itsellä sietämättömiä. Onneksi mä en kuitenkaan voi pahoin, kun joku käyttää liikaa sellaista tunkkaista hajuvettä. Kyllä sen kestää, mä en saa migreeniä onneksi. :) Paha tapani vaan on pistää sitä tuoksua liikaa, koska kaksi suihkausta on joissain hajuvesissä liikaa joillekin kanssaeläjille - itsehän en tupakoitsijana pidä kahta suihkausta liiallisena määränä, kun oma hajuaisti on tuhottu...

    Tänään mulla oli omenahajuvettä, DKNY:n vihreää. En tietenkään älynnyt, että olin menossa hammaslääkäriin. Meinasin vajota häpeästä maan alle, kun toinen hoitajista tuuletti hetken ikkunan kautta "koska jotkut muut asiakkaat voivat olla hyvin herkkiä". Olin niin hajoamassa siihen paikkaan, mut onneksi toinen hammashoitaja sanoi, että ei hän kyllä mitään tuoksua huomannut missään vaiheessa. Tuo DKNY on edp, ois pitänyt muistaa että siinä se kaksi suihkausta voi olla liikaa herkkänenäisille...

    VastaaPoista
  2. Ai niin ja se ehdoton lemppari miesten tuoksuissa: DKNY:n vihreän omenan miesten versio. :)

    VastaaPoista
  3. Itse usein pelkään suihkivani liikaa juurikin siksi, että tupakoin myös ja olen tupakoinut kymmenisen vuotta, että terkkuja vaan hajuaistille :/ Yritän aina pitää nyrkkisääntönä kaksi suihkausta tuoksua, rintakehään ja ranteille. Sekin vaan on kiva, kun nenä tottuu johonkin tuoksuun jota on ahkerasti käyttänyt pitkän aikaa eikä haista sitä lainkaan ja sitten sitä tulee lisäiltyä päivän mittaan. Eihän sitä voi tietenkään muistaa, että muut haistavat sen kyllä vaikka oma nokka olisikin tuoksuun turtunut :D

    VastaaPoista
  4. Rrrrakastan kaikkea äklömakean ja kirpeän yhdistelmää, siksi pidänkin juuri noista Escadan kesätuoksuista :) Miesten tuoksuissa Hugo Bossin Energise saa minut kirjaimellisesti lähes pyörtymään, se on niin upea!! Lisäksi se sopii poikaystäväni omaan tuoksuun ja nämä yhdessä luovat aivan vastustamattoman cocktailin ja tätä tyttöä viedään ja lujaaa :)))

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.