torstai 29. joulukuuta 2011

Puhdas


Himoitsin tätä tuoksua pitkään ja sain sen joulupukilta ja olen niin rakastunut tähän kuin ihminen voi tuoksuun olla. Minä, Miss Dior Cherie -tyttö suihkuttelenkin nyt kaulalleni aivan päinvastaista tuoksua, joka ei ole lainkaan makea, tyttömäinen tai voimakas.

Minulla on meneillään kausi, kun juuri tämän kaltaiset puhtaat ja raikkaat tuoksut vetävät enemmän puoleensa kuin tyypillisemmin minua viehättävät yltiönaiselliset tuoksut. (No okei, haaveilen hieman salaa Pradan uutustuoksusta Candysta, joka on nimensä mukaan hyvin karamellimainen!)


Tämä Cleanin Warm Cotton tuoksuu täydellisesti siltä mitä lupaa, puhtaalta lämpimältä puuvillalta. Juuri siltä, kun sujahtaa saunan jälkeen juuripestyihin puuvillalakanoihin.

Tuoksu koostuu ensituoksuna sitrukselta ja rautarohtoyriltä, sydämeltään merituulelta ja luonnonkukilta ja pohjalla on hieman myskiä ja meripihkaa.

Kokonaisuus on hillitty, mutta persoonallinen. Raikas, mutta ei missään nimessä tylsä.

Tahtoisin lisää tuoksuja Cleanilta, merkillä on monia muitakin viehettäviä yksilöitä ja esimerkiksi ihonhoitotuotteita jotka vaikuttavat kiinnostavilta.

Tuntuu vaihteeksi täydellisen ihanalta tuoksua puhtaalta kaiken puuterisen karamellin sijaan.

Onko muita Clean -faneja?


PS. Löysin aivan mielettömän hyvän uuden ripsivärin että olen aivan liekeissä, bloggaan siitä mahdollisimman pian, en meinaa pysyä housuissani koska se vaan on niin hyvä! Mutta tosiaan siitä lisää hehkutusta myöhemmin!


maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu



Katsokaa kuinka kauniit korvakorut sain parhaalta ystävättäreltäni joululahjaksi! Hän oli bongannut nämä jostain pienestä putiikista ja hänelle oli heti tullut minä (ja minun kissani) mieleen. Ihan mielettömän suloiset!

Tämä sekä alempi kuva on otettu aatonaattona, innostuin viikolla raidoittelemaan hiuksiani ja tavoitteena on pikkuhiljaa raidoittamalla saada hiekan/toffeensävyinen tukka. Tästä tulee pitkä projekti, mutta raidoittaminen on ehdottomasti hellävaraisin tapa saada tummista hiuksista vaaleat, etenkin jos operoi hiuksia kotona ilman kampaajan apua.







Tässä kuva jouluaaton lookistani, tehosteena harmaat piilolinssit. Silmämeikki on tehty hyvin pitkälle aiemmin esittelemälläni Cliniquen meikkikynällä sekä eräällä meikkipaletilla, jonka sain aikaisena joululahjana Timolta  ja josta kerron tarkemmin lisää myöhemmin, tässä pieni sneak a peak:



Jouluaattoiltana kävelimme myös Kalevankankaan Hautausmaalle, viemään kynttilän muuaalla lepäävien muistomerkille. Eräs todella läheinen ja rakas lähisukulainen nukkui pois puolitoista vuotta sitten ja hänet on haudattu naapurikunnan kirkkomaalle eikä minulla ollut mahdollisuutta tänä jouluna päästä hänen haudalleen, mutta onneksi sentään sain viedä kynttilän hänen, ja muutaman muunkin poisnukkuneen muistolle tälle muistomerkille. Hautausmaa oli aivan uskomatton kynttilämeri.






Muistomerkin ympärillä oli lisäkseni valtava määrä muitakin  ikävöiviä,

perjantai 23. joulukuuta 2011

 Blogi hiljenee pariksi päiväksi, mutta viimeistään Tapanina sitten palaan kotiin ja läppärin ääreen.


Eli oikein ihania joulunpyhiä jokaiselle!


kuvan osoite

Kahvihetki

En varmasti ole ainoa, jota masentaa talven tuoma harmaa ihonväri. Itse en todellakaan tavoittelee niinkään näkyvää rusketusta, mutta tahdon ihonväristäni hieman terveemmän ja lämpimämmän sävyisen. Luonnostaan ihoni on valkea kuin alabasteri ja talvi vielä lisää siihen harmaan vivahteen, ei kiva.

Mutta onneksi erilaiset rusketusvoiteet ovat olemassa, ja Doven Summer Golw Moisturesin vaalealle iholle tarkoitettu sävy on sitä mitä lupaakin, vaalea iho saa luonnollista väriä hitusen kerrallaan ja intensiivisyys määrittyy sen perusteella, kuinka usein voidetta keholleen lutraa.

Pointtini ei kuitenkaan ollut itseruskettavien mukavuus, vaan toimenpide joka on tärkeää tehdä ennen voiteen levittämistä, nimittäin ihon kuorinta.

Olen kokeillut monia, monia "valmiita" vartalokuorintoja, kuorintakintaita etc. mutta yksi on noussut ylitse muiden, nimittäin kahvinporot.

Kahvin suurkuluttajana kahvinkeittimestä löytyy liki aina käytetty suodatinpussi täynnä kahvinporoja, joka on menossa roskikseen. Mutta toisinaan kippaankin sisällön suodatinpussista lautaselle ja otan sen mukaani suihkuun. Joko ihan pelkältään tai esimerkiksi suihkusaippuaan sekoitettuna kahvikuorinta on loistavan tehokas, mutta toki senverran raskas iholle, että toimenpide yksi, maksimissaan kaksi kertaa viikossa, on riittävästi. Tämä on myös sekä kukkaroa että luontoa säästävä tapa hoitaa ihoa.

Ja kun kerran se perusteellinen kuorinta on välttämätön ennen itseruskettavaa, muuten tuloksena tuppaa olla laikkuja ja raitoja, kun väri tarttuukin tiukemmin kuiviin kohtiin ja kuolleeseen ihosolukkoon niin tehokas kuorinta varmistaa tasaisen sävyn.

Kahvinporokuorinta on myös mitä mainioin tapa hoitaa karheita jalkoja ja kun kuorinnan jälkeen sujauttaa vielä hyvin rasvatut käpälät yöksi sukkiin, on aamulla sellaiset silkkitassut että kissakin kadehtii!

Kuvan osoite


Kertokaa, onko teillä tälläisiä omatekoisia kauneudenhoitokikkoja? Niistä voisi koota kokonaan oman postauksen, sillä myös itselläni on näitä vielä varastossa!









keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Verkko-ongelmat jatkuvat, mutta toivottavasti pystyn pian taas bloggaamaan. Kovalevy on kuvia täynnä ja kaikkea kivaa kerrottavaa.

Palaillaan pian!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Moi!

Olen ollut nyt kohta kaksi viikkoa ilman internettiä joten en ole päässyt bloggailemaan, mutta nyt taas netti toimii ja minulla on vaikka mitä kivaa kerrottavaa ja esiteltävää!

Palataan huomenna sorvin ääreen siis!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Uusia ihastuksia



Kosmetiikkavarastoni täydentyivät kahdella mainiolla yksilöllä, joista toinen on tämä Cliniquen Cream Shaper For Eyes -kynä sävyssä 01 Black Diamond. Sana black on hieman harhaanjohtava, sillä sävy on enemmänkin tummanharmaa:




Kynän koostumus on todella pehmeä, se levittyy sulavasti ja sävy on vaan niin ihanan hohtava. Mitä enemmän kynää kerrostaa, sen intensiivisempi on lopputulos. Tällä saa aikaan myös siis kevyemmän rajauksen, kun laittaa vain kerroksen.

Voisin kuvitella, että jos harrastaa pikkujouluissa juoksemista niin tämä olisi helppo ja nopea ja silti näyttävä tapa saada hieman hohdetta silmiin. Tämä myös kestää luomella todella hyvin ja näyttää hauskalta ihan arkimeikissäkin kun sen yhdistää hillitympään kokonaisuuteen ja käyttää esimerkiksi vain yläluomella.

Tällä saisi myös todella näyttävän smokey eye -meikin. Olen aivan hullaantunut tähän, ihanaa vaihtelua ainaisen tummanruskean ja mustan kajalin keskelle!






Toinen kiva uutuus huulipuna-armeijaani on Lumenen WildRose -puna säyssä 105 Love Song/Rakkauslaulu. Tämä oli täysi heräteostos, mutta Lumenen punat eivät petä koskaan. Tykkään todella paljon niin näistä perus-Lumenen punista kuin NaturalCode -linjan punista. Nämä WildRose -punat ovat koostumukseltaan kosteuttavamman tuntuisia ja kestää huulilla todella pitkään kauniina.

Tämä on koostumukseltaan ihanan kermainen, sävy sopivan vadelmanpunainen olematta liian räikeä ja sopii omiin viileisiin väreihini kuin nakutettu. Vannoutunut paloautonpunaisen punan kannattaja on alkanut pelottavasti lipsua fuksian, pinkin ja malvan pariin.

Tässä pari kuvaa meikkikokonaisuudesta:





Pohja on tehty Tigin BedHead Glamma Liquid -meikkivoiteella sävyllä Alabaster (jonka löysin kaapin perältä ja tykästyin uudelleen, siitä lisää myöhemmin!) ja kiinnitetty Cliniquen irtopuuterilla 20 Invisible Blend. Poskiin on kevyesti sudittu MNY:n persikkaista poskipunaa 301. Silmiin on Cliniquen kynän lisäksi käytetty NYX:in For Your Eyes Only Mysterious Brown Eyes -paletin norsunluunvaaleaa koko luomelle ja luomivako varjostettu harmaanlilalla. Ripsissä on käytetty Maybellinen One by One Volum' Express Mascaraa. Kulmissa on Natural Code Eye Dramatizer Silmämeikkikynää 11 Brown.




Kokonaisuus näyttää kivan freesiltä, aika pienillä muutoksilla sitä saa perusmeikistään erilaisemman ja pirteämmän.

Mutta se huuliongelma, josta aiemmin huutelin näkyy nyt hieman näissä kuvissa. Olen nyt saanut ne ensimmäiset juonteet huuliini. Olen tullut vanhaksi. Ilman rajausta huulipuna lähtee karkailemaan pieniin juonteisiin todella nopeasti ilman tiukkaa rajausta.

En ole ennen välttämättä tarvinnut rajausta, olen käyttänyt sitä lähinnä punan keston huulilla pidentämiseksi mutta nyt sille alkaa olemaan todellista tilausta. Oikeasti, alan tulemaan vanhaksi. :D Huulet ovat muutenkin se kasvojeni "heikko kohta" vaikka muuten voin ihan rehellisesti sanoa pitäväni kasvoistani. Huuleni ovat niin ohuet, etenkin ylähuuli. Että jos joku tahtoo sponsoroida minulle hyaluronit tai muut täytteet huuliin niin olen valmiina! :D

lauantai 26. marraskuuta 2011

Pikakampaus

Maailman helpoin, nopein ja vinkeän näköinen kiemurakampaus syntyy parhaiten karheaan tukkaan, joko  muotoilutuotteella karhennettuun tai loistavasti "seuraavan päivän hiuksiin". Jaat harjan avulla hiukset kahteen osioon ja jakauksen keskelle, ota osion latvasta kiinni ja kieputat halutun suuruisen pyörteen, kiinnität pinnillä-kahdella ja suihkautat vähän lakkaa päälle. Pinnan silottaminen tapahtuu sen mukaan, tahtooko kuontalostaan siistinsileän vai rosoisemman rantatukan. Voilá!

Kaltaisenikin tukkatunari pystyy tähän :D


(Anteeksi taustalla kuivuvat pyykit!)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Lights on



Virittelin ikkunalla valmiiksi roikkuvaan, ystävättäreltä lahjaksi saadun kynttiläkruunun ympärille "jääpuikkovalot" ja mielestäni se näyttää superkivalta. Inhoan kaikenmaailman valoletkuja ja vilkkuvia värihärveleitä ikkunoissa ja pihoissa, hyi olkoon.

Tämä on kaunis ja näyttävä, mutta hillitty.

Näin pimeyden aikana haalin aina hirveät määrät valolähteitä asuntooni, vihaan pimeyttä. Mutta tuo kaunis koriste ikkunalla saa pimeänkin ikkunan näyttämään kauniilta.

On sääli, ettei samaan aikaan noiden valojen kanssa voi kruunussa polttaa eläviä kynttilöitä, mutta olen miettinyt miltä led -kynttilät näyttäisivät tuolla. Minusta vaan ledit on vähän fuskausta, rakastan niin paljon oikeita kynttilöitä, niiden tuoksua ja valoa.

Loppuun pieni kuva-arvoitus:

Mikä tämä on? :D



Ps. Löysin uuden suosikkihuulipunan, ihanan sävyisen aarteen alennuskorista Linnainmaan Citymarketista, mutta tarvitsen luonnonvaloa että voin kertoa siitä. Ulkona ehti tulemaan pimeä ennenkuin ehdin kotiin ja kuvaamaan. Olen myös kokenut aivan kamalan huulipuna- ja huulikriisin mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Eli huomiseen siis!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sonja O kävi täällä

Jos ette ole vielä lukeneet tätä Anja Kaurasen (nyk. Snelman) tabuja ja naiseuden rajoja rikkovaa, aikoinaan paljonkin polemiikkia aiheuttanutta kirjaa, nyt on sen aika. Oikeasti. Luin kirjan eilen loppuun ja harva kirja on potkinut minua perseelle niinkuin tämä.

Kuva täältä

Kirja on hillitön ja edelleen teemoiltaan ajankohtainen vaikka kirja on julkaistu 1981. Tätä lukiessani opin itsestäni paljon. Joskus osuu vaan kohdalle kirja, joka avaa silmät asioille, joita ei ole ennen tullut kunnolla ajatelleeksikaan.

"Minä olin estoton ja surullinen.
   Mutta onko sellaista yhdistelmää olemassakaan? Ei ainakaan kirjoissa eikä elokuvissa.
   Minä luulin aina syvällä sisimmässäni että olen jollakin kauhealla tavalla epänormaali ja että se vielä jonakin päivänä paljastuu."

torstai 17. marraskuuta 2011

Nyt se löytyi!



Nimittäin paras kuivashampoo mitä on. Olen koittanut monia, mutta yksikään ei ole ollut yhtä täydellinen.

Olin hieman joulupukinhommissa Sokoksella ja tämä osui yllättäen silmiini, en ensinnäkään tiennyt että myös Herbinalta, joka on muutenkin luottomerkkini markettipuolelta, on tullut markkinoille kuivashampoo.



Tämä oli rakkautta ensisuihkauksella, myöskään hinta ei kirvellyt, Sokoksella tämä aarre maksoi 4,90 €
ja pullo sisältää kuitenkin 200ml tavaraa. Olen vaan aivan tulessa tästä löydöstä, täydellisen kuivashampoon etsintä on vihdoin ohi! Voi tätä autuutta.


Tämä freesaa hiukset juuri sopivasti, ei jätä valkoisia rantuja tummankaan tukkaan ja tuuheuttaa kiitettävästi. Hiukseni olivat likaiset ja pipon alla muhineet ja tämä taikoi niistä tuuheat, ihanan raikkaan tuoksuiset ja ennenkaikkea todella puhtaan tuntuiset. Tämä todellakin raikastaa, kuten lupaakin. Tässä on vaan kaikki kohdallaan söpöstä putelista tehoon ja tuoksuun ja hintaan. Ei tätä vaan voi olla rakastamatta.


Olen testannut tästä Herbinan Volume -sarjasta myös hiuslakkaa eikä se ollut lainkaan hullumpi.

Luojalle kiitos muuten, että Herbinan pakkausdesing on nykyaikaistettu. Vielä välillä näkee kauppojen hyllyillä Herbinoita vanhoissa asuissa ja voi kun ne näyttävät ysäreiltä ja kalvakoilta nuorennettujen kanssasisariensa rinnalla :D

Suosittelen testaamaan tätä, jos täydellistä kuivashampoota ei vielä ole löytynyt. Tämä voi olla se oikea myös sinulle.

On muuten jännä, että melkein jokaiselta firmalta on yhtäkkiä ilmestynyt kauppojen hyllyille kuivashampoo tai hiuspuuteri. Muistan elävästi, kuinka kolmisen vuotta sitten metsästin ympäri kaupunkia kuivashampoota ja löysin ainoastaan apteekista Kloranea joka maksoi liki 15 € ja jätin sen hyllyyn. Stockmannin hiustuotehyllyn alimman hyllyn alimmassa kulmassa kuitenkin nökötti jo aiemmin hehkuttamaani Swiss O-Par -kuivashampoota, joka on kyllä maailman rumimmassa pullossa, sopuhintaan ja ostin sitä ja edelleen se on yksi suosikeistani. Silloin edes Tigillä ei ollut ainakaan Suomessa myynnissä surullisenkuuluisaa Rockaholic -kuivashampoota.

Mutta on se mukavaa, että nykyään on päivittäiskosmetiikkahyllyssäkin valinnanvaraa näiden suhteen.

TV:ssä mainostettiin juuri Sunsilkin kuivashampoota, onko joku kokeillut sitä? Sunsilk on minulle aivan vieras merkki, lienenkö ikinä käyttäneeni yhtäkään merkin tuotetta.

Onko joku muu tutustunut tähän Herbinan kuivashampooseen? Kuinka moni etsii vielä sitä oikeaa ? Onko suosikkia löytynyt?





Krisse <3 Bollywood


torstai 10. marraskuuta 2011

Musiikkia Torstai-iltaan












Nostalgiapläjäys


Löysin hirveän määrän vanhoja kuvia itsestäni ja tässä ihmettelen, kuinka olenkaan muuttunut. Ajattelin jakaa myös parhaat palat teidän kanssanne, järjestys on sekalainen:










Auttelin kavereita tapetoimaan kesällä 2007 !




Tämä kuva on luultavasti samalta vuodelta, mutta talvelta.


Haa, syksy 2007 ja hippi-Timo. Olimme juuri alkaneet seurustella. Kuvan on muokannut Timo.



Tässä olen pienessä hutikassa keväällä 2008 mahdollisesti.

Tää on varmaan 2009.


Samoin tää, kuvassa myös Timo. Kuva otettu juhlista Tesomalla.


Tässä kuvassa olen 17. Ei mitään lisättävää. :D


Tämä taitaa olla vuodelta 2006. Klubi ja Klubin ainaiset kahvit. Sekin paikka on muuttunut täysin.


2007 kesä.


Minä ja pikkusiskoni Koskipuistossa kesällä 2009.


2008  Timon muokkaus.

 Samoin tämä.


Tässä olen 16 ja juon Black Catia sillan alla, voi herranjestas sentään. Olen huono esimerkki,
minulla oli hieman vauhdikas teini-ikä.


Tässä on myös teini-Krisse. Olisiko vuosi 2005.


Krisse 14 v. Harmi kun nuo korvakorut on ajan myötä kadonneet. Tämän kuvan ottamisesta
alkaa olemaan 10 vuotta, sillä täytän parin kuukauden päästä 24 v.


Tämä on Pyynikin asunnosta, varmaan 2008.



Kuin myös nämä kaksi, muokkaukset taas Timon.




Opiskeluajat 2008 ja valtaisa lohikäärme, jonka valmistuksessa olin osallisena.


Krisse 16 v.