perjantai 25. marraskuuta 2011

Lights on



Virittelin ikkunalla valmiiksi roikkuvaan, ystävättäreltä lahjaksi saadun kynttiläkruunun ympärille "jääpuikkovalot" ja mielestäni se näyttää superkivalta. Inhoan kaikenmaailman valoletkuja ja vilkkuvia värihärveleitä ikkunoissa ja pihoissa, hyi olkoon.

Tämä on kaunis ja näyttävä, mutta hillitty.

Näin pimeyden aikana haalin aina hirveät määrät valolähteitä asuntooni, vihaan pimeyttä. Mutta tuo kaunis koriste ikkunalla saa pimeänkin ikkunan näyttämään kauniilta.

On sääli, ettei samaan aikaan noiden valojen kanssa voi kruunussa polttaa eläviä kynttilöitä, mutta olen miettinyt miltä led -kynttilät näyttäisivät tuolla. Minusta vaan ledit on vähän fuskausta, rakastan niin paljon oikeita kynttilöitä, niiden tuoksua ja valoa.

Loppuun pieni kuva-arvoitus:

Mikä tämä on? :D



Ps. Löysin uuden suosikkihuulipunan, ihanan sävyisen aarteen alennuskorista Linnainmaan Citymarketista, mutta tarvitsen luonnonvaloa että voin kertoa siitä. Ulkona ehti tulemaan pimeä ennenkuin ehdin kotiin ja kuvaamaan. Olen myös kokenut aivan kamalan huulipuna- ja huulikriisin mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Eli huomiseen siis!

1 kommentti:

  1. Näyttää jonkun eläimen hännältä, tai korvalta :)

    Inhoan myös kaikkia värillisiä ja vilkkuvia valoja, mutta pienet ja hauraan näköiset ovat kyllä kauniita.
    Näkemissäni led-kynttilöissä on ollut se vika, että ne ovat näyttäneet kylmiltä, kun oikea kynttilänvalo on lämmintä.

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.