torstai 2. joulukuuta 2010

Crazy Cat Lady



Tallustelin eilen (no menin bussilla) keskikaupungille etsimään korvaläppiä, sillä korvani ovat teini-ikäisenä paleltuuneet pahasti, kun kävelin -25 pakkasella kotiin hevostalleilta useamman kilometrin, ja kyseinen tapaturma aiheutti sen, että korvani ovat tänäkin päivänä megaherkät kylmälle. Pikkupakkasillakin minun pitää varjella korviani, muuten ne muuttuvat kivikoviksi ja valkoisiksi, myöhemmin punaisiksi, kipeiksi ja turvonneiksi.

Mutta, nyt ovat korvani hyvässä turvassa ilman että tarvitsee aina vetää myssyä päähän, jos ilman sitä muuten tarkenee. Nimittäin löysin nämä söpöläiset korvaparkojeni suojaksi :




Anteeksi megakökkö kuvanlaatu, valaistus oli niiin kehno kun olla ja voi, ja eteinen jossa nämä on kuvattu on vielä talon valoisin huone kun ulkona on jo pimeää. En ehtinyt kuvaamaan päiväsaikaan, jolloin muuhun huoneistoon kyllä saadaan päivänvaloa. Mutta eikö ole ihanat? Rakastuin näihin totaalisesti kun näin nämä, näyttävät sitäpaitsi erehdyttävästi omilta kissoiltani. ♥ Mutta eikö ole hellyyttävät? Nämä ovat H&M:ltä, maksoivat seitsemän euroa, jos oikein muistan.

Olen muutenkin juuri sellainen hullu kissatäti, jolla on aina vaatteet kissankarvoissa ja joka höpöttää vaan kissojensa tekemisistä, joten siinäkin mielessä nämä ovat omiaan minulle.

Söpöyden lisäksi nämä ovat myös mukavat päässä, usein korvaläpät painavat tai puristavat jostain niin että tulee pää kipeäksi, mutta nämä on niin pehmustetut ja mukavat että ! Ihana löytö nämä, ei voi kun ihastella.

Onneksi aikuisillekin tehdään nykyään kaikkea tällaista somaa, lapsille tarkoitetut jutut ovat usein liian pieniä. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.