maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kuivat hiukset sileiksi parilla eurolla?

Aika moni kärsii kuivista ja rasittuneista hiuksista. Kesällä aurinko sekä suolavesi vielä tekee lisää tuhojaan ja värjääminenkin hoitaa osuutensa kuivattamisesta.

Kesällä rahaa laittaisi myös mielummin terassisiidereihin, festareihin, luomiväreihin ja kynsilakkoihin kesän hittisävyissä ja investoisi uuteen kesätuoksuun kuin maksaisi maltaita turhia lupailevista kalliista hiushoitotuotteista ja ne oikeasti toimivat ovat aika kortilla. Mutta hyviä uutisia, voit saada kaiken tuon. XZ -merkillä on uskomattoman hyvä ja hoitava 2 in 1 hoitoshampoo, joka maksaa alta 3 € joten se tuskin ajaa kenenkään kesäbudjettia alas. Kaiken muun hyvän lisäksi lähitessäsi mökkeilemään tai matkustaessasi sinun tarvitsee kantaa mukanasi vain yhtä pulloa. Nimittäin XZ Aito Ravitsevaa 2 in 1 Öljyhoitoshampoota.


Jouduin lainaamaan kuvan XZ:n sivuilta, sillä olen kadottanut kamerani akut. :D





Olen aivan rakastunut tähän. Olen elämäni aikana käyttänyt litroittain hintavia kampaamotuotteita, mutta hoitavuudessaan tämä pieksee jopa monet kalliimmat hoitoaineet. Tämä on myös XZ:n muidenkin tuotteiden tapaan silkoniton eikä liiskaa tukkaa vaan myös pesee hiukset hellän tehokkaasti ja jättää ne pehmoisiksi ja kiiltäviksi ja kuivuus on tiessään. Jopa minun hiuslaatuni oli pesun jälkeen ilmava, vaikka hieman pelkäsin läsäyttääkö tämä kutrini täysin.

Tätä ei voi kun kehua, muutamalla eurolla tämänlainen tehopakkaus, joka sekä pesee että hoitaa ja kosteuttaa. Myös tämän tuoksu ansaitsee kehaisun, se on todella miellyttävä. Olen käyttänyt tätä nyt pari viikkoa ja jopa kuiva päänahkani voi hyvin. Olen myös pitänyt tätä vaahdottamisen jälkeen hetken hiuksissa ja lopputulos on ollut tällöin vielä parempi.

XZ:n sivuilla tuotetta kuvaillaan näin:

"XZ Öljyhoitoshampoo 2 in 1 sopii kaikille hiustyypeille päivittäiseen käyttöön. Shampoon sisältämä kaksivaikutteinen hoitoöljy ravitsee hiuksia rasvoittamatta sekä hoitaa ja suojaa hiuspohjaa. 

Öljyhoitoshampoo sisältää hiuksia suojaavia E-vitamiinia ja B5-vitamiinia. Ei sisällä silikonia eikä silikoniyhdisteitä."



En voi kuin suositella jokaista kuivatukkaista tutustumaan tähän. Taas kerran joudun toteamaan, että halvoista tuotteista löytyy uskomattomia helmiä!

3 kommenttia:

  1. Wautsi, kuulostaapa hyvältä! Olisikohan tässä ratkaisu lomapaikan hiustenpesuongelmiin, pakko varmaan kokeilla. Meillä on siellä vanha perinteinen sauna jossa lämmin vesi kiehautetaan padassa ja kylmä vesi tulee hanasta paljuun. Ei siis suihkua vaan pesuvedet lotrataan vateihin ja toisinaan hiustenpesu erillisine hoitsikkoineen ottaa päähän. Toki voi laittaa hiuksiinjätettävää hoitoainetta mutta tämä kuulostaisi kuitenkin vielä mukavammalta ja vaivattomammalta vaihtoehdolta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Mohn:
    Appiukon luona sekä meidän kesäpaikassa on kummassakin myös puusauna eikä mitään sellaisia hienouksia, kun suihku ja vesijohtovesi. :) Tuo on todella hyvä kaveri sinnekkin, on ihan sairaan ärsyttävää lutrata hoitoaine pois päästä, etenkin jos se sattuu olemaan silikonisempaa sorttia, niin saa keittää kaksi paljua vettä ennenkun tukka on puhdas :D

    Suosittelen kyllä koittamaan tätä, itse ainakin olen aivan rakastunut! <3

    VastaaPoista
  3. Itse aina ihmettelen näitä 2 in 1-yhdistelmiä, sillä shampoonhan tarkoitus on puhdistaa hius eli avata se, kun taas balsamin tarkoitus on hoitaa ja sulkea hius niin, kuinka ihmeessä tämä toimii? :DD Mutta joo XZ on Sunsilkin lisäksi ainoita marketti shampoita ja hoitoaineita, joita käytän kampaamo tuotteiden lisäksi :) Ei oo vielä tullut huonoa tuotetta vastaan!

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.