torstai 31. toukokuuta 2012

Täydellinen porkkanapää

 Ajattelin hieman repäistä ja  vaihtaa hiusväriä kirkkaampaan. Olen pitkään viihtynyt tummemmissa ja myös luonnollisemmissa punaruskeissa hiuksissa. Mutta nyt elän muutenkin isojen muutosten aikaa, joten hiuksenikin oli aika muuttua hieman, tässä tulos, lyhyempi otsatukka ja upea väri:





Kuvassa esiintyvä kampaus on maailman helpoin; Tukka nippuna käteen, kiepautus ympäri ja isolla klipsillä, omassa tapauksessani sellaisella nokkaklipisillä, kiinni.




Olen ennenkin kehunut maasta taivaisiin L'Oreal Parisin Préférence -hiusvärit kotivärejen kuningattariksi intensiivisten sävyjen, helpon levittämisen, täydellisen valumattomuuden ja loistavan pysyvyyden vuoksi.

 Féria -sarjasta löytyy hieman radikaalimpia värejä kuin sisarsarjoistaan ja nämä ovat jopa uudistaneet pakkauksensa nuorekkaammiksi ja sähäkämmiksi sekä  uudistaneet hieman sävyvalikoimaa. Ja hei, he ovat L'Orealilla heittäytyneet niinkin leikkisiksi että mukana tulevat kumihanskat ovat mustat. Pieni mutta ilahduttava vaihtelu!

Käyttämäni sävy 7.46 Pure Paprika on jo vanha tuttavuus minulle, olen vuosien aikana muutaman kerran värjännyt tällä mutta vaalennettuun tukkaan. Punaiseen pohjaan väristä tuli vielä intensiivisempi ja juuri niin hehkuvan kuparinen kuin toivoinkin. Blondissa tukassa tämä on täysi porkkanaoranssi.




Välihuomautus: Vaikka kuvissa esiintyy savuke, en todellakaan tue tupakanpolttoa tai sen aloittamista. Älkää tehkö kuten minä teen, vaan kuten minä sanon.




Hiuksissa on tällähetkellä hieman tyhmäpituus, sillä kasvatus on vielä kesken. Tavoite on tästä vielä noin 6-7cm pidemmät hiukset. Leikkauksella ja värillä voi kuitenkin pelastaa paljon. Latvat ovat hieman kehnossa kunnossa ja jos nyt tehokkaan ölyhoidonkaan tuloksen saa niitä kuntoon, on taas saksille töitä.







Meikki on silmien osalta kevyt; keltakultaa monesti mainitusta Mini-Manlysta, hieman lämmintä kupariruskeaa luomivakoon ja alaluomelle sekä ripsiin pari kerrosta Avonin SuperShockia sävyssä brown black. Se on ihan kiva ripsiväri, voi olla että se saa aikanaan tarkemman esittelyn. Mitenkään erikoinen maskara ei kuitenkaann ole kyseessä, mutta toimii ihan kivasti erottelevana ja luonnollisemman sävyisenä ripsivärinä silloin kun tahtoo luonnollisempaa ilmettä myös ripsiin. Supereista shokeista ei ole tietoakaan, eikä ripsiväri juurikaan pidennä vaikka lupaa niin tehdä. Mutta niin, tästä tuotteesta lisää ehkä myöhemmin.

Kulmat on sävytetty mattaruskella luomivärillä ja meikkipohjana on Avonin niinikään mitäänsanomaton Ideal Shade -meikkivoide vaaleimmassa sävyssä ivory ja viimeistelynä saman lafkan itseasiassa todella pätevä Color Trend Oil Control Translucent -kivipuuteri, josta on myöhemmin varmasti tulossa lisää asiaa sillä se on oikeasti toimiva tuote. Vaikka olen mineraalien suuri ystävä, testailen toisinaan näitä perinteisiä meikkivoiteita. Tämäkin kyseinen Avon on OK, mutta tuskin oman postauksen arvoinen.

Huulissa on sipaisu Lumene Natural Coden klassisenpunaista huulipunaa 15 Vintage Red.


Miltä uusi hiustyyli näyttää teidän mielestänne?


PS. Muistakaa sivupalkin kysely(t)!



12 kommenttia:

  1. Tykkään. :) Kasvattelen itse omaa väriä, mutta näyttäähän tämä maantie vähän tylsältä näin kesää vasten :/

    VastaaPoista
  2. Mutta maantie on ihana väri, ensin se oli liian aliarvostettu ja nyt se on megatrendikäs! :) Mutta kiitos!

    VastaaPoista
  3. Oi miten tuo punainen sulle sopii. Mä en osaa nykyään kuin vain mustassa olla ja punaista oon siis kokeillut ja omaa vaaleaakin usempaan otteeseen!

    Hyi tupakka, soosoo! Mä en ole koskaan maistanut edes, enkä maista! Tästä pidän kiinni hautaan asti.

    Jännä sulle sopii tuo Avonin meikkivoide, mulle oli liian tumma :o Ei ainakaan erotu sun kasvoilta yhtään, tosi tasainen hyvä väri. Ollaan varmaan sitten eri tavalla vaaleita! Mä oon silleen ihan vaan neutraali, ei saa olla punaiseen eikä keltaiseen taittava, ihan vaan puhdas vaalea. Ai niin ja sun iho kasvoilla on tosi hyvä kuntoinen, ole onnellinen! Tosi hyvältä näyttää, hoidat selkeästi ihoas tosi hyvin! Ainakin paremmin kuin mä. Mulla siis atopian lisäksi lievä akne, niin arvaa onko hankala hoitaa. Ja akne tullut hormonikierukan myötä, mutta siitä en luovu. Tosin tää akne muuten nolottaa ja vie itseluottamukset, kun ikinä aiemmin tämmöisiä ongelmia ollut. Nyt olo on kuin teinillä. Kun ei voi käyttää akneihon tuotteita, ne kuivattaa aivan liikaa ja pahentaa tulehdusta, antibiootit sekottaa vatsan, mutta sitten pitää herkkää atopiaa hoitaa kosteuttamalla, tosin oon huomannut, että parhaiten sekin akneen toimii, ihon rauhoitus.

    Sulle tuo septum muuten sopii törkeän hyvin! Mun mielestä se ei kaikille sovi nimittäin. Mulla on kasvoissa tällä hetkellä medusa ja labret ja tykkään kovasti, en osaa olla kuin kahdessa lävistyksessa tai siis naamassa saa olla max. kaks, tarkkaa :D

    Ai niin mun pitää Feria-väri kokeille, jos vaan sinimustana on, pitää tutkia valikoimia, värjään vaan mustalla ja sinimustalla ja eniten jälkimmäisellä.

    Kyselläänkö sulta onko sulla omat ripset usein? Mullakin on tosi pitkät ripset ja moni kyselee onko omat ja mitä ripsaria käytän. Se on huvittavaa ja välillä ärsyttävää. Kun ei voi jakaa ripsarivinkkejä, koska se mikä toimii toisella ei taas toisella toimi. Mulla tuo Avon ei toiminut. Mutta mulla on tikkusuorat ripset, pakko taivuttaa :/ Muuten en valita, kun omat ripset on 11-12 mm pitkät.

    VastaaPoista
  4. Ai juu, kun säkin tykkäät ilmeisesti näyttävistä ripsistä ja sun entinen suosikki on myös ollut IsaDoran Wigwham, niin suosittelen testaamaan L'Orealin False Lash Telescopia, se uus Telescopic. Kiilas heti ohi Wigwhamin! Ja on saman hintainen. Mun pitää testata se sun hehkuttama Diorshow Extase kyllä joskus, mut sitä ei viitsis pelkästään hintansa takia vakituisesti käyttää. Onko sulla se Extase miten pitkään pysynyt hyvänä käytösssä, siis kuukausissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauheasti kehuista! :)

      Joo mun iho on semmonen punaiseen taittavan vaalea. Tuo Avon on aivan liian tumma talvikäyttöön, mutta näin kesällä, kun rusketun siihen maksimiin eri asteen-kaksi "tummemmmaksi" niin tuo sopii :D

      Ja saan kyllä olla onnellinen tästä ihosta. Tai on se kyllä kovan työn ja rutiinien takana. Olen ihan älyttömän tarkka ihonhoitaja. Ilman sitä on naama täynnä punaisia kuivia läiskiä ja menee jopa vereslihalle. Kauan eläköön atopia. Tiedät varmaan tunteen. Mulla on tällä hetkellä hei takapuolessa ihan valtaisa atooppinen läiskä. :D Semmonen yli kämmenen kokoinen. Onneksi kesä on kuitenkin helpompaa aikaa elää tän ihovamman kanssa kuin talvi. Brrrrr.

      Ja jos ei Ferialta löydy sinimustaa, ainakin jokin musta löytyy, niin ainakin muista Préférance -väreistä löytyy. Olen meinaan muistaakseni värjännyt kumppanini tukan joskus kyseisen sarjan sinimustalla.

      Täytyy pistää korvan taakse tuo ripsivärisuositus!
      Ja oikeesti testaa sitä Extasea, se on vaan todella
      hyvä, riittoisa ja on pysynyt moitteettomassa kunnossa, jopa parantunut ajan myötä kun massa on hieman jäykistynyt! Se on nyt Maaliskuun lopulta ollut mulla käytössä ja edelleen toimii kuin häkä!

      Niin ja harmillinen tuo akneasia. Oletko varma ettei se nimenomaan johdu ihon kuivuudesta? Joskus akne paranee rasvaamalla, kuinka nurinkurista se onkaan. Akneen voi piillä syy siinä, että liian vähäinen kosteutus ajaa ihon puskemaan liikaa talia. Toki noi hormonijutut osaa olla ongelmallisia, kivaa olla nainen. :D

      Niin ja joo tää septum! Tää on kyllä mun lempparilävistys. Ja olen samaa mieltä, että se sopii vain harvoille. Mulla on sopivan kapea ja pieni nenä. Ja mustista lävistyskoruista en luovu. Lävistyksistä puheenollen, laitoin juur myös labretin huulensivuun takaisin kun reikä oli auki vaikka oli ollut vuoden ilman korua. Nyt koitan saada medusankin takaisin, rei'estä menisi 1,2mm koru mutta pirulainen kun ei ole juuri nyt sellaista, pitää tehdä lävistyskorutilaus!

      Poista
    2. Joo ja kysellään ripsistä! Aina niitä jaksetaan ihmetellä että onko noi omat :D Samoin silmistä kysytään aina, että onko sulla piilarit kun ei ole ihan tyypillisin suomalaisen silmienväri. Käytän kyllä todella paljon värillisiä piilareitakin.

      Niin toi Avon on aika tommonen keskinkertaisuus, en usko että lyhytripsinen tykkäisi ollenkaan siitä.

      Poista
    3. Apua floodaan tän nyt ihan täyteen, mutta se unonhoittui vielä sanoa että muista olla ylpeä savuttomuudestasi ja pysy jatkossakin kaukana röökistä.

      Tupakointi on ihan käsittämättömän typerä tapa josta on niin hankala päästä eroon.

      Poista
  5. Itse asiassa mä värjäsin Garnier 100% sinimustalla ja tykkään tästä väristä tosi paljon, edelleen on sinimusta täysin, vaikka kolme viikkoa sitten melkein värjäsin, ei ole haalistunut. Halpa ja hyvä väri, tosin mä taidan olla ainoa, joka tästä väristä diggailee :D Ja seuraavaksi aion kokeilla luonnonmukaisesti, hennaa ja indigoa, ois kivempi löytää hellävarainen värjäystapa, kun päänahkakin oikkuilee vähän väliä ja hiuksetkaan ei kärsis vaan sais paikkausta värin mukana :) Meikä on tämmönen testailija, mutta jos ei kasviväri ole tarpeeksi musta mulle (se pitää olla MUSTA ei yhtään ruskea, ei sovi mun väreihin), niin sitten vaan sinimustaa.
    Ootkos sä ikinä testannu hennata hiuksias? Sillä sais just tommosen punasen luonnollisesti eikä hiukset kärsis. Mä aikoinaan hennasin, kun punapäänä olin, mutta mulle ei vaan sävynä sovi lämpimät sävyt, mun iho muuttui kellertävän väriseks ja äiti luuli, että mun maksassa oli vikaa ja lähetti lääkärille :DDD No arvoissa ei ollu kivaa, värjäsin takas mustiksi ja keltaisuus katosi sillä, haha! Tosin hennan huonopuoli on toki se, jos tahtoo vaihdella väriä, niin se ei esim. vaalennu niin hyvin, mutta sen päälle voi kyllä tummalla kestovärillä hyvin värjätä.

    Aa no sitten en ihmettele, että Avonin meikkivoide sopii, jos vähän ees rusketut :) Meikä ei, niin se varmaan tosiaan vaikuttaa.

    Hmm, no oon mä välillä miettinyt johtuuko akneilu ihon kuivuudesta ja nyt taas oon hoitanu ihoa paremmin, siis kosteuttanut, kosteuttanut ja kosteuttanut. Ja jättänyt salisyylihapot vahvaihoisille :D Mun iho meni karseaan kuntoon siitä ja alkoholista, ei enää, huhhuh. Mutta kyllä se kierukka suurin syy on, kun nää ongelmat samaan aikaan alko, mutta nyt on alkanu kyllä akne hellittää. Joo tällasta tää ja tosiaan tiedän mitä on, ku atopian kans saa taistella. Mulla oli joskus kasvot niin surkeassa kunnossa, että multa kysy joku tuntematon tarttuuko mun ihosairaus :D Siihe vaan totesin "Jos atopia tarttuis, niin kaikilla ois se." :D

    Laita kuvaa kasvoistas nyt, kun on takas taas vanhojakin koruja :)

    Oon ylpeä savuttomuudestani, todella ja pysyn kaukana röökistä, se on varma! Astma pahenisi niin paljon siitä. Mieheni lopetti röökaamisen kokonaan, kun alkoi olla mun kanssa, siitäkin oon niin ylpeänä :)

    Apua, kauheesti oli taas asiaa :D

    VastaaPoista
  6. *arvoissa ei ollut vikaa (korjaus typoon)

    VastaaPoista
  7. Mun ruskettuminen on kyllä täysi vitsi, noissa kuvissa mitä postauksessa on olen "ruskettunut". :D Olen oleillut auringossa niin paljon. Mulle tulee pisamia nenänvarteen auringosta, rakastan niitä :D Paitsi että minimisuojakerroin on 50, muuten kärähtää heti. Ekana aurinkopäivänä tänä keväänä ehdin istumaan alle puoli tuntia ilman kunnon aurinkosuojaa (paitsi mineraalipohjan tuoma pieni suoja) ja nenänpää paloi :D


    Joo atoopikon kyllä kannattaa olla varovainen niin alkoholia kuin salisyylihappoa sisältävien tuotteiden kanssa. Tilasin kyllä juuri itse Avonilta 0,5% -salisyylihappokasvoveden koska kesä tekee aina mustapäitä nenänvarteen ja aine lupasi hävittää ne. Jos se on liian tujua, annan eteenpäin jollekkin kenen iho ei suutu pienimmästäkin muutoksesta rutiineissa.

    Oletko koittanut kaksoispuhdistusta ihon puhdistamisessa? Ensin meikit pois puhdistusemulsiolla/-maidolla/-öljyllä (käytän kyllä myös luomuoliiviöljyä!) ja sitten vielä kasvot puhtaaksi puhdistusgeelillä tai vaahdolla tai kasvosaippualla. Itse käytän jälkimmäistä. Olen todennut parhaaksi kombinaatioksi, jos meikki ei ole vedenkestävä, hehkuttamani Herbinan MarjaSpa -emulsion ja saman merkin Luomuruusu -kasvosaippuan. Jos meikki on vedenkestävä, käytän öljyä. Oliiviöljy on litrahinnaltaan ehdottomasti halvin, mutta kaiken paras on manteliöljy. Mm. Weledan sellainen on loistavaa.


    Joo ja oon hennannut kyllä hiuksiani nuorempana ja toisinaan pyöritellytkin hennapakettia kaupassa viime vuosina, nyt pitää kyllä oikeesti marsssia kauppaan ja ostaa viimein sitä taas kokeiluun, eipä tuo meinaan ole edes kauhean hintavaa. Se haisee vaan ihan törkeälle. :D Kiitti muuten kun muistutit ylipäätään hennavärien olemassaolosta taas. Koska se olisi oikeastaan parempi vaihtoehto suoravärille/sävytevaahdolle jonka ajattelin ostaa värin ylläpitoon, kesällä punaisen/oranssin tukan ylläpito on ihan saatanasta, kun aurinko haalistaa sitä vaikka kuinka koitat suojata aineilla ja huiveilla. Halvemmaksikin tulee kyllä hennapaketti kuin kallis suoraväri. Jes!

    Ja kun ei mulla ole tässä kauheasti aikeita muuttaa hiusväriä, korkeintaan hieman vaalentaa raidoilla. Ja se onnistuu hennankin kanssa. Niin, olen muuten oikeasti blondi hiuksiltani, tai sellainen hiekanvaalea. Joskus myös mietin, että kasvattaisin oman värin takaisin. Mutta njäääh, hieman huomiotaherättävämpi tukka on mun juttu. Jossain välissä vedän tämän aivan kirkkaan oranssiksi :D

    Täytyy nyt saada sitä tuoreempaa naamakuvaa, kun tohon alahuuleen toi nappi ilmestyi. Medusankin rei'estä menee parsinneula läpi mutta koska se on niin vinoon (murrrr) laitettu, on labret ihan mahdoton navigoida siitä alakautta. Yritykset jatkuvat. :D

    Ja superhyvä toi tupakkajuttu. Koska oikeesti tää on ihan käsittämättömän tyhmää, lopettamista vaikeuttaa vielä ketjutupakoiva miesystävä. Mutta vielä jonain päivänä onnistuu!

    No tätä asiaa näyttää piisaavan itse kullakin :D

    VastaaPoista
  8. Ainii hyi noi Garnierin 100% -värit. En tajua sua :D Ei pysy mun tukassa, haisee ihan kakalle ja valuikin vielä värjäysvaiheessa pitkin selkää.

    VastaaPoista
  9. Pisamat on kivoja, oot onnekas :) Joo täälläkin korkeasuojakerroin käytössä, muuten palaa herkästi ja hyvähän se on ihoa suojata muutenkin.

    Mulla oli tuo juuri tuo Avonin kasvovesi 0,5% salisyylihapolla ja oli aivan liian tujua ja lisäksi tosi vahva tuoksukin, voi olla sunkin iholle liian tujua, mutta kokeile. Mun mies tais käyttää omani loppuun, sillä on niin vahva ja paksu iho ettei tosikaan.

    Juu kaksoispuhdistusta siis käyttänyt jo vuooooosia eli tuttua hommaa on :) Nuo Herbinan MarjaSpat on mulle vähän liian tujuja tuoksultaan, iho ärtyy. Just ostin sen kasvoveden, kyllä se käytettyä tulee, mutta seuraavaksi taas hajustamaton ihan ehdottomasti.

    Noni, kiva kun muistutin sua hennasta, ajattelin tosiaan, kun tuosta sävystä tuli ihan henna mieleen. Joskus kironnutkin, kun punainen ei sovi mulle, kun hennanpunainen on niin kaunis sävy! Paitsi kylmänpunainen sopii toki, mutta ei tätä mustaa voita mikään meikäläisellä. Mä niin ymmärrän tuon, että punapäänä oleminen on raastavaa ton pysyvyyden takia, kokemusta siis on. Henna onneksi pysyy hyvin. Äläs nyt noissa Garnier 100% on nykyään kyllä tosi hyvä tuoksu, ihan yllätyin, on varmaan vaihdettu eikä ota henkeen tai mitään ja ei valunut yhtään väri mihinkään, vaikka laitoin pyyhekuiviin hiuksiin. Aika jännä. Mutta kai näissä on sillee mikä monessa muussakin, että se mikä toimii toisella ei välttämättä taas toisella :D Niin kuin just puhdistustuotteet, tuoksut, ripsarit...

    Toivottavasti onnistut joskus lopettamaan tupakoinnin, meikä ainakin tsemppaa täällä sua siihen, vielä jonain päivänä ihan varmasti :)

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.