Minä ja mun mutsi

Eipä ole meillä omena kauas puusta pudonnut. Totesin tämän jälleen kerran eilen, kun seisoin äidin kanssa hänen kypyhuoneensa peilikaapilla tutkien hänen valtaisaa kokoelmaansa hajuvesinäytteitä, kokonaisia hajuvesiä, kynsilakkoja, huulikiiltoja ja -punia... Tuoksuttelimme aivan täpinöissämme uutushajuvesien näytteitä ja vertailimme Cliniquen minihuulikiiltoja, joita äiti oli juuri ostanut pakkauksen. (Hän antoi niistä yhden minulle ja kuinka voi pieni ihminen ilahtua niin suuresti niin pienestä asiasta. Rakastan Cliniquen huulikiiltoja, ja postailen lisää siitä aiheesta myöhemmin.) 

Kumpikin rakastaa kosmetiikkaa eikä reippaasti yli kymmenen ripsivärin omistaminen ole mikään juttu. Kosmetiikassa kumpikin satsaamme kuitenkin myös laatuun mutta kuin pienet hamsterit, jotenkin vain niitä ihastuttavia pieniä purtiolita ja putkiloita kertyy pesäkoloon. Liikaa. Onneksi meillä on useissa asioissa samankaltainen maku, joten vaihtelemme ja annamme toisillemme kosmetiikkaa. Mutta meissä on myös eroja, kun asiaa tarkemmin jää pohtimaan. Vaikka kumpikin suhtautuu kosmetiikkaan suurella rakkaudella. Meillä on samankaltainen hajuvesimaku ja hajuvesihyllyissämme on paljon samoja pulloja, mm Armanin Diamonds ja Nina Riccin Ricci Ricci. Lapsuudesta ja äidistä minua edelleen muistuttaa Nina Riccin L'air Du Temps, äiti käytti sitä aina. Pullo oli minusta kyyhkysineen niin kaunis.

Äiti osti minulle ensimmäiset meikkini ja opetti käyttämään niitä kun olin ehkä 11 -vuotias. Sain Lumenen ripsivärin sekä oliivinvärisen rajauskynän. Ne olivat merkkitapahtuma, enää ei tarvinnut hiipiä salaa äidin meikkipussille ja pestä naamaa kiireellä ennenkuin äiti tulee töistä kotiin. Sille tielle jäätiin.

Mutta niitä eroja on, pahin on ihonhoito. Tämä on asia josta jaksan nalkuttaa kohta 48 -vuotiaalle äidilleni jatkuvasti ja ostella sekä kantaa lahjaksi hänelle sopivampia tuotteita. Äitini poistaa meikit käsisaippualla. KÄSISAIPPUALLA. Olen ostanut hänelle useamman kerran paremmin tarkoitukseen toimivaa putsaria, viimeksi Herbinan MarjaSpa -emulsiota ja aina käydessäni äidillä asetan sen sen riivatun saippuapullon viereen. Perusteet tälle käsisaippua -asialle ovat vain pinttynyt tapa nuoruudesta sekä se, että sitä on muka helpompi annostella sekä saippua poistaa meikin nopeammin. Olen jo jotenkin onnistunut lobbaamaan äidin pois tästä, mutta kyllä hän kuulemma edelleen retkahtelee. Mutta ilokseni huomasin hänellä myös meikinpoistoliinoja, joten jotain edistystä on tapahtunut. Käsisaippua on tarkoitettu lian poistamiseen käsistä. Se  hei myös kuivattaa naamaa niin, että pesun jälkeen hän rasvaa kasvonsa sillä kaikkein rasvaisimmalla Bellavitalla, joka taitaa olla ainoa käytössä oleva "kasvo"voide hänellä. Tämä asia on aiheuttanut ihmettelyä ja kauhistelua myös hänen työkaveridensa kesken. Kukaan ei käsitä tätä käsisaippuapinttymää. Olen useasti naputtanut, että jos hän ei rääkkäisi kasvojaan saippualla, ei naama myöskään kuivuisi niin hirveästi. Ja äiti myönsi, että "iho tuntuu ihan erilaiselta emulsiolla pesun jälkeen, mutta jotenkin se vaan on hitaampaa ja käsisaippua on niin kätevä." No, Bellavita on varmasti tarpeen. Eli siinä missä minulla on kaappi täynnä voiteita joka lähtöön, samoin puhdistusaineita ja kasvovesiä, menee äiti 1-3 tuotteella. Tässä olemme erilaisia, sillä minä hoidan ja hoivaan kasvojani tunnollisesti ja tarkasti. Onneksi pelottelut kuivan ihon nopeammasta rypistymisestä ovat hieman jääneet itämään!

Toinen asia missä eroamme on tapa meikata. Äiti ei käytä luomivärejä, hänelle silmämeikki tarkoittaa mustaa rajausta sisäluomella ja toisinaan myös yläluomella sekä  ripsiväriä. Hän taitaa omistaa yhden ainoan luomivärin joka pölyyntyy kaapin nurkassa kun taas kaappi tursuaa kajaleita, rajauskyniä ja ripsivärejä.  Minä taas käytän luomivärejä paljon. Äiti on meikannut samalla tavalla silmänsä aina. 80 -luvulla rajausten ja ripsien väri on saattanut olla myös sininen tai vihreä, mutta suurimman osan ajasta kumpikin on pysynyt mustana. Huulipunaa ja -kiiltoa taas käytämme kumpikin. Molemmat vähintään punaavat/kiillottavat huulensa astuessaan ovesta ulos vaikka muuta meikkiä ei olisi. Tässäkin on ero. Missä minä suosin nudeja, korallisia ja kirkkaanpunaisia huulimeikkejä luottaa äiti malvaan, fuksiaan ja violettiin. Ja nimenomaan helmiäisiin sellaisiin, matta ei ole hänen juttunsa.

Kolmas merkittävä erilaisuus on rusketus. Äiti on auringonpalvoja pahimmasta päästä ja minä taas pysyttelen korkean suojakertoimen kanssa varjossa. Naureskelemme usein kun vertailemme ihojemme väriä, minä näytän kummitukselta aina paahtuneen äitini vieressä. Ja kuten näissä asioissa on tapana, kumpikaan ei ymmärrä toisen motiivia. Minä saarnaan melanoomasta ja pigmenttiläiskistä, äiti väittää että kalpeus näyttää sairaalta.

Kynnet ovat kummallekin jo pakkomiellettä hipova asia. Ainoana erona on, että minulla on omat pitkät kynnet ja äidillä taas kuukausittain vaihtuvat, huikeat rakennekynnet. Viimeksi hän otti UV -valossa hohtavat. :D Minä siis joudun näkemään enemmän vaivaa kynsieni ulkonäön eteen, lakkaamaan ja viilaamaan ja öljyämään kun taas äiti istahtaa kerran kuussa kynsitaiteilijan penkille.

Toinen merkittävästi yhdistävä seikka on hiukset. Niiden pitää olla suuret. Mitä valtavampi, sen parempi. Kumpikin kammoa päätä myötäilevää kampausta ja suurkuluttaa tyvikohotusaineita ja hiuslakkaa ja tupeerauskampa viuhuu kummallakin. Myös 20 -vuotias pikkusiskoni, joka muuten on ulkonäkönsä ja kosmetiikan suhteen hieman meitä kahta huolettomampi, tuperaa hiuksensa isoiksi. Hiusten pitää aina olla kohdillaan ja oikean väriset. Äiti suosii hiuksissaan vaaleita raitoja vaalenruskella pohjalla eli hyvin hillittyä sävyä kun taas itse kallistun punaisen eri kirjoihin. Kummallakin on otsatukka, minulla suora, sileä ja skarppi, äidillä taas pöyheä. Hiusten pituuskin on aikalailla sama, minun hiukseni ovat hieman yli hartioiden, äidin taas juuri ja juuri hartioille. Hiuksista pidetään myös hyvää huolta. Äiti käy kampaajalla kerran kuussa, minä olen käynyt kampaajalla viimeksi 10 vuotta sitten ja leikannut itse hiukseni.

Meitä yhdistävät myös korut. Mutta nekin eri tavalla. Äidillä on "vakiokorut" aina päällä, kultaa kullan perään . Paksut klassiset käädyt ja medaljonki kaulassa, ranteissa, sormissa ja korvissa kiiltävät karaatit ja kivet. Äiti rakastaa kimallusta. Itse taas vaihtelen koruja asun mukaan ja suurin osa on halpaa rihkamaa. Ainoa pysyvä koru minulla on nenässä killuva musta titaanirengas. Ja niin, tatuoinnit. Äidilläkin on tatuointi ja hän suunnittelee ottavansa vielä ainakin yhden.

Kaksi naista, reilut 170cm pituutta ja painoakin suunnilleen saman verran. Ikäeroa 24 vuotta. Me olemme hyvin saman näköisiä, jopa huomiotaherättävän samannäköisiä. Tummanruskeat silmät ja korkeat poskipäät erottuvat edukseen kummankin kasvoista. Kulmakarvat ovat äidillä luonnostaan tuuheat ja tummat eikä hän pahemmin trimmaa niitä. Minun kulmani ovat vaaleammat ja harvemmat, meikkaan ja muotoilen ne skarpimmiksi.

Eroja siis on, vaikka samankaltaisuus on jopa hassua joissakin asioissa. Kosmetiikkahamstereita omine pinttyneineen tapoineen. Äiti on ihana ihminen, yhtä turhamainen ja jääräpäinen kuin minäkin. Kun äidille tulee pulma liittyen ulkonäköön, hän soittaa minulle. Usein myös kysyy tuotesuosituksia. Viimeisin tuote, jota suosittelin kokeilemaan on kuivashampoo. Nyt se on vakiokäytössä.

Äitienpäivä tulee pian ja ensin ajattelin säästää tämän postauksen sinne. Sitten totesin, että ei, jokainen päivä on äitienpäivä. Inhoan pohjimmiltani noita teennäisiä juhlapyhiä. Äitejä, ainakin minun, sietää juhlia joka päivä. Minun kaunis, nuorekas ja pippurinen äitini on vaan huippu.

Kuvat on lainattu tähän postaukseen we heart it -sivulta.





Millaisia kosmetiikankäyttäjiä teidän äitinne ovat? Onko muiden äideillä vastaavia kieroutumia kosmetiikan kanssa kuin tuo minun äitini käsisaippuajuttu?