lauantai 18. helmikuuta 2012

Ruttonaama

Niin. Viimeviikolla sain todella kovan allergiakohtauksen ja vielä omaa tyhmyyttäni. Minulla on todella raju lateksiallergia jonka seurauksena olen jopa joutunut ambulanssilla sairaalaan. Se on eri tarina, mutta tämä viimeisin kohtaus tuli...meikkisienestä. Ja näin on käynyt ennenkin.

Miksi meikkisienissä pitääkin käyttää lateksia. Otin riskin ja tilasin Avonilta kaiken muun muassa voidemaisen, sienellä levitettävän meikkivoiteen. Meikkivoide oli mainiota, kunnes iltaa kohti alkoi yhtäkkiä naama turpoamaan. Silmänaluset turposivat turpoamistaan ja naama oli rakkuloita täynnä:




Näytin viikon siltä, kuin minulle olisi puhjennut teini-iän akne. Parasta näissä allergiakohtauksissa kuitenkin on se, kun rakkulat ja turvotus laskee, tulee tilalle kuivempi kuivuus kuin Saharan autiomaassa. Mikään kosteutus ei tunnu riittävän, etenkin kun rakkulointia on joutunut hoitamaan vahvalla kortisonilla joka kuivattaa ihoa entisestään. Öljyt, naamiot, Bephanten, voiteet. Mikään ei riitä. Olen juuri tässä vaiheessa nyt, iho on rakkulaton mutta niin kuiva kuin voi atoopikon iho olla. Etenkin silmienympärys on aivan mahdoton.

Täältä saa halutessaan kattavan informaation tästä vaivasta.

Etenkin me atoopikot sairastamme tätä herkemmin kuin muut, vaikka kumiallergia onkin aika harvinainen. Itse vielä opiskeluissani ja työssäni altistuin jatkuvasti raa'alle luonnonkumille ja uskon sen alunperin laukaisseen tämän kirouksen. Voitte vain kuvitella, mitä kaikkea joudun välttämään. Kumiset kengänpohjat (olen joutunut luopumaan monista kengistäni tämän puhjettua) , kumihanskat, kondomit, juuri nämä meikkisienet, vaatteiden kuminauhat... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Monista tuotteista on onneksi olemassa lateksiton versio, mutta ne maksavat sitten kaksinkertaisen hinnan.

Mutta kun kuitenkin on ollut pakko liikkua ihmisten ilmoilla, se ei tunnu kivalta naama punaisena, joten apuun on tullut tämä pikkukaveri:
¨


Oriflame Beauty Conceal Kit -peiteainepaletti on ollut todella loistava apuri. Tämä on hyvin voidemaista eikä ole kuivattanut ihoani lisää. Etenkin vihreä näyttää hurjalta paletissa, mutta sulautuu kuitenkin kauniisti ihoon häivyttäen punaisuuden. Myös paletin keltaiseen ja oranssiin taittavat sävyt ovat toimineet mainiosti tummien silmänalusteni peittona. Tämä maksoi muistaakseni n. 10€.

Mutta, varoitus siis kaikki kumiallergikot, meikkisienissä piilee luonnonkumia todella usein eikä meikkisienen valmistusaineita aina ilmoiteta, joten olkaa varovaisia. Viikon rakkulointi ja toisen viikon rutikuivuus eivät todellakaan ole mukavia seuralaisia. Aion kysäistä asiaa maahantuojalta tai vaikka kuluttaja-asiamieheltä, miksi meikkivoiteen mukana tulleen meikkisienen ainesosia ei ilmoiteta. Kaikki meikkisienet eivät meinaan ole minua allergisoineet, joten se on aika venäläistä rulettia. Vai ilmoitetaanko asia vain, jos meikkisieni ei sisällä lateksia kuten ns. irtomeikkisienissä? Koskaan en meinaan ole siihen merkkiin törmännyt meikkivoiteissa/puutereissa.

Onneksi ostamani meikkivoide ei kuitenkaan mene hukkaan, sillä sen voi levittää myös sormin tai siveltimellä.



Kohtalontovereita? Muita atoopikkoja ja allergikkoja?

5 kommenttia:

  1. Miksi et käytä aina irtomeikkisieniä siis niitä turvalliseksi havaittuja? Kuulostaa kuitenkin aika vakavalta allergialta.

    Olen onneksi säästynyt allergioilta, mutta iho-ongelmista on kyllä kokemusta. Pahimmillaan oli juuri sellainen ruttotautinen naama finneistä + arvet :/

    VastaaPoista
  2. Huh, ei kuulosta ollenkaan kivalta tuollainen! Muistathan sitten muuten aina sairaalassa jne. mainita tuosta allergiastasi ettei kukaan ala sinua käpelöimään vääränlaiset hanskat kädessä.

    Blogissani olisi sinulle pari haastetta jos et vaikka ole sattunut niitä vielä tekemään ja jos ne ylipäätään kiinnostavat. ;-)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi:

    En yleensä käytä lainkaan meikkisieniä niin tiedän niistä todella vähän(olen käyttänyt niin ikuisuuden mineraaleja kabukilla!) joten tämä oli tämmöinen typerä, liian luottavainen hairahdus sillä meikkivoiteen mukana tullut sieni oli ainoa meikkisieni joka minulla oli ja ainoastaan kerran aiemmin on meikkisienestä tullut kohtaus :/ . Nyt pitää lähteä meikkivoidesutiostoksille, vaikka sorminkin toki on helppo levittää.

    Mohn:

    Muistan, olen aina huutamassa siitä. Kiitos huolehtivaisuudestasi! :) Aivan kauhuskenaario olisi se, että joutuisin johonkin onnettomuuteen ja esimerkiksi väliaikaiset haavanpuristajat on kumia...brr.

    Oi, teen mielelläni, kiitos taas ihana! <3

    VastaaPoista
  4. Miten levität nuo oriflamen peitevoiteet?

    VastaaPoista
  5. Minulla todettiin tämän vuoden alussa lateksiallergia. Olin aloittanut syksyllä käyttämään Citymarketista ostamiani meikkisieniä pääasiassa silmämeikin pohjustusten levittämiseen, ja vain muutaman päivän/viikon sisällä luomeni alkoivat punoittaa, kutista ja vähitellen iho rupesi myös halkeilemaan. En osannut yhdistää meikkisieniä syyllisiksi, vaan syytin muita (iät ja ajat käyttämiäni) meikkituotteita. Yritin epätoivoisesti etsiä muita meikkejä toivoen, etteivät ne aiheuttaisi oireita, mutta tuloksetta. Googletin kaikki mahdolliset ainesosat, jotka saattaisivat aiheuttaa ihottumaa. Vasta helmikuussa hakeuduin ihotautilääkärille allergiatesteihin. Testeistä selvisi lateksiallergia, ja vähitellen palaset loksahtivat paikoilleen kun lääkäri totesi monien meikkisienien sisältävän kyseistä ainesosaa.

    Lääkärin määräämistä voiteista ja bepantheneista huolimatta ihoni ei ole edelleenkään parantunut. Jos en käytä meikkiä, luomien iho on terveen näköinen, mutta ärsyyntyy heti jos pinnalle levittää pohjustusvoidetta/meikkivoidetta/puuteria/jne (kaikki kokeiltu). Onko sinulla/muilla samaa ongelmaa? Voitko käyttää huoletta meikkejä ilman että (silmänympärys)ihosi ärsyyntyy?

    VastaaPoista

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.