Varastin
Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonialta idean, mutta sovelsin sitä hieman. Hän kirjoitti postauksen ihonhoitonsa aakkosista, mutta minä laajennan hieman konseptia, eli tässä Kauneudenhoitoni Aakkoset:
A: Aurinkosuoja, sillä palan todella helposti ja pidän vaaleasta ihostani. Suojaan ihon niin suojakertoimilla (30-50) tilanteen mukaan ja aina mahdollisuuden mukaan myös vaatteilla. Pelkään myös auringon tekemiä tuhoja ihossa.
B: Balsam, hoitoaine. Hiuslaatuni on ihan mahdoton, yksittäinen hius on ohutta mutta sitä piisaa, joten hyvä kosteuttava hoitoaine on paikallaan jos ei tahdo rastamöykkyjä hiuksiin. Käsittelen myös hiuksiani senverran paljon erilaisilla kuumilla vempeleillä ja värjään kerran kuukaudessa, joten kaikki lisäkosteutus on paikallaan. Myös hyvä hiuksiin jätettävä hoitoaine on välttämätön. Tällä hetkellä ehdoton suosikki on BonaCuren Sun Gurardian -suojasuihke, joka suojaa hiusta auringolta ja estää värin haalistumista, joka etenkin punaisen värin kanssa on todella hyvä juttu.
C: C- vitamiini ja muut vitamiinit myös, vaikka pyrin syömään mahdollisimman paljon tuoreita hedelmiä ja kasviksia, se ei aina riitä, joten paikkailen vajetta monivitamiinivalmisteilla. Se on hyvinvoivan ihon, kynsien ja hiusten perusta.
D: Deodorantti, hyvä sellainen. Tarpeeksi hellävarainen, alkoholiton, miedon ja miellyttävän tuoksuinen ja ennenkaikkea pitävä, hyväntuoksuinen ihminen on aina kauniimpi ja miellyttävämpi.
E: Epilointi, kaikista tehokkain ja edullisin tapa pitää iho sileänä ja karvattomana, riittää, kun parin viikon välein surauttelee eri kasvuvaiheessa olevat karvat pois ja lopputulos on sängetön ja sileä taas pitkään Aluksi se saattaa tehdä hieman kipeää, mutta iho turtuu ajan myötä. Nopeaa ja vaivatonta sekä paras lopputulos. Ajanmyötä karvankasvu alkaa tyrehtymään kokonaan, sillä epilointi poistaa karvan tuppea myöten ja pikkuhiljaa karvatupet kuoleentuvat.
F: Fiilispohjalta, kun kuulostelee kehonsa kulloisiakin tarpeita ei mene metsään.
G: Gorilla on se, jolta en tahdo näyttää, joten epilaattori ja höylä on ahkerassa käytössä (:D)
H: Huulipuna/huulikiilto. Paras tapa piristää ilmettä vaikka muuta meikkiä ei olisi lainkaan, on sipaista punaista huulipunaa huulille. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva sävy, koostumus ja hintaluokka. Omat ikisuosikit ovat paloautonpunainen, koralli ja oranssi. Etenkin kesällä maailman helpoin ja nopein ehostus syntyy aurinkolaseista ja näyttävästä huulipunasta. Muuta ei tarvita.
I: Ihonhoito ja ihon tarpeiden huomioiminen, säännöllinen sellainen on oman ihoni salaisuus. Kaksoispuhdistus, kosteutus, naamiot ja kuorinnat pitävät kuivan ihoni kauniina. Jokaiselle löytyy myös tässä oikea tapa, sillä on niin monta erilaista ihoa kuin on ihmistäkin.
J: Juominen, siis veden. Etenkin näin kesällä ei veden juomista voi liikaa korostaa. Jano on jo nestehukan ensioire, joten muistakaa juoda vettä. Toki siinäkin täytyy käyttää maalaisjärkeä, sillä liika vesi sotkee suolotasapainon ja voi olla vaarallista. Tässäkin kannattaa kuunnella kehoaan.
K: Kosteutus, niin ihon, hiusten kuin kynsien. Ihotyypistä riippumatta kosteutus on tärkeää.
L: Lunttaaminen, jos et tiedä mitä ihonhoitotuotteesi sisältävät, lunttaa vaikka
täältä. On tärkeää olla perillä siitä, mitä iholleen lykkii. Kts. kohta
O.
M: Mineraalimeikkipohja. Kun muutama vuosi sitten tutustuin ensimmäisen kerran kaiken hehkutuksen jälkeen mineraalipohjiin, ei ole paluuta ollut. Ei tulisi mielenikään käyttää enää perinteistä meikkipohjaa. Mineraalipohja on kaunis, kestävä ja iholle hyväksi. Myös edullisuus ja riittoisuus ovat yksi ehdoton valtti, minulla kestää yksi 10 g:n purkki reilun vuoden.
N: Naamiot, aina tarpeen mukaan. Rutikuivalle iholle tehokosteuttavaa, epäpuhtaalle ja näppylöivälle puhdistavaa ja kaksi kertaa viikossa kuoriva naamio. Iho kiittää. Edullisemmastakin hintaluokasta, kuten Kicksin myymä A-Brand ja liki kaikista kosmetiikkaa myyvistä, hyvinvarustelluista kaupoista löytyvät Montagne Jeunesse ja Freeman sisältävät herkullisen tuoksuisia naamioita varmasti jokaiseen tarpeeseen. Selektiivisen kosmetiikan piiristä suosikkinaamioni valmistaa taas Elizabeth Arden.
O: Opiskelu, sekä itsensä että käyttämiensä tuotteiden ja niiden sisältöjen, kannattaa. Parhaimmillaan vältyty turhalta rahanmenolta, yliherkkyysreaktioilta ja muilta ikäviltä yllätyksiltä. Kts. kohta L
P: Parfyymit ovat paheeni, rakastan ihania tuoksuja ja kauniita pulloja. Hajuvedet ovat pientä arjen luksusta. Minulla ei ole varaa ostaa Diorin laukkua, mutta Diorin parfyymiin varaa on helpommin. Valitsen tuoksun usein mielialan ja vuodenajan mukaan, toki on pari kestosuosikkia joita käytän ympäri vuoden.
Q: Queen, kuningatar. Joskus on hyvä pitää kuningatar -päiviä joina hemmottelee itseään huoletta. Takaan, että piristää.
R: Rakastuminen kauneudenhoitoon, tätä tuskin tarvitsee enempää avata!
S: Saunominen. Rentouttaa ihanasti ja hikoilu puhdistaa kehoa. Täydellistä hemmottelua on sauna, lasi hyvää punaviiniä ja perusteellinen kasvohoito. Kun talvisin kynteni ja kynsinauhani tuppaavat kuivumaan, otan usein löylyihin mukaan kippoon oliiviölyjä jossa lilluttelen käsiäni saunomisen ajan.
T: Turhamaisuus, pakko se on myöntää. On vain kivempi olla, kun on hoidettu ja laitettu.
U: Uni, sanomattakin selvää että riittävä nukkuminen kannattaa.
V: Valo, siitä kannattaa ottaa nyt kaikki irti kun sitä taas piisaa, tämän maan kesä on niin lyhyt!
W: Weleda on yksi suosikkimerkkejäni.
X: X- tuotteet, uusien tuotteiden testaaminen on kivaa vaikka liian usein tulee jämähdettyä niihin, mitkä on todennut toimiviksi eikä uskalla koittaakkaan muita.
Y: Yleistäminen on typerää, esimerkiksi jokainen kuiva iho ei hoidu samoilla ohjeilla. Itse löysin sen kultaisen keskitien vasta, kun lakkasin tottelemasta yleispäteviä neuvoja ja etsin oman tavan hoitaa itseäni.
Z: Zero makeup, meikitömiä päiviä on hyvä pitää. Olen itse pitkästä aikaa pyörinyt täysin ilman meikkiä useamman päivän putkeen ja iho näyttää ja tuntuu todella hyvältä.
Å: -
(Tahtoisin kauheasti keksiä tähän jotain nokkelaa, mutta nyt ei irtoa!)
Ä: Ämpärikaupalla löytyy erilaisia tuotteita ja meikkejä vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Kohtuus kaikessa ei tässä päde minuun.
Ö: Öljyt, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Kalanmaksaöljykapseli aamuin illoin kosteuttaa sisäisesti ja on lyömätön ase lohkeilevia kynsiä vastaan. Puhdistan vedenkestävän meikin Aqualan Oil -suihkeöljyllä ja talvisin pidän kasvojeni ihon pehmeänä Weledan Manteliöljyllä. Ympärivuotisesti läträän kroppaan suihkun jälkeen kostealle iholle Weledan Koivuöljyä, jonka pitäisi auttaa selluliittiin. Siitä en tiedä, mutta se tuoksuu ihanan raikkaalta ja toimii loistavana kosteuttajana. Kynsiin tupsuttelen iltaisin Dependin Myrttiöljyä.
(Kuvituksen maalaukset/piirrokset lainattu weheartit.com -sivulta)