torstai 13. tammikuuta 2011

Pieni päivitys.

Tänään on ollut melkoinen itkupotkuraivaripäivä, mutta olen siitä huolimatta tehnyt kaksi kosmetiikkahankintaa jotka esittelen teille huomenna niinkuin esittelen muutaman uuden hankinnan kotiinikin.

Tämä päivä on ollut supernegatiivinen, olen potenut niin itsetunto-ongelmia kuin ollut yksinkertaisesti todella väsynyt. Päivä on kulunut ensin kahlaamalla keskustassa loputtomassa lumisohjossa ja loput siitä olen mutustellut varmaan kilon klementiinejä ja lukenut Tuulen Viemää, joka aina toimii kohdallani parhaana todellisuuspakona. En vaan kyllästy siihen kirjaan. Päivän kulumiseen on liittynyt myös jäätelörasia.

Ajattelin, että huominen voisi olla myös hyvä päivä jutella itsetunnosta ja itsekunnioituksesta tarkemmin täällä.

Eli siis huomiseen ja hyvää yötä, uskon omalla kohdallani pitkien yöunien tekevän tehtävänsä ja olen sen myötä huomenna taas virkeänä sorvin ääressä. Lots of love!

- Scarlett


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on teidän vuoronne kommentoida, keskustella, antaa palautetta, toivoa, ehdottaa ja kritisoida! Sana on vapaa.